Venäjä menettää nyt kahdeksan sotilasta yhtä ukrainalaista kohden

Asiantuntijan mukaan tappiot kertovat ennen kaikkea siitä, millä hinnalla Moskova on valmis jatkamaan sotaa.
Venäläisten sotilaiden hautoja Abakanissa Venäjän Hakassian tasavallassa. Wikimedia Commons
Venäläisten sotilaiden hautoja Abakanissa Venäjän Hakassian tasavallassa. Wikimedia Commons

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija, tietokirjailija Henri Vanhanen muistuttaa, että olisi virhe tulkita Venäjän rajuja tappioita merkiksi siitä, että sota Ukrainassa loppuisi itsestään.

Vanhanen kommentoi CSIS-ajatushautomon raporttia. Sen mukaan Venäjä on menettänyt hyökkäyssodassa jo noin 1,4 miljoonaa sotilasta kaatuneina, haavoittuneina tai kadonneina. Kaatuneita lasketaan olevan noin 450 000.

Vanhasen mukaan vielä merkittävämpää on kuitenkin se, että vuoden 2026 alkupuolella Venäjän ja Ukrainan tappiosuhde on arvioiden mukaan ollut lähes kahdeksan suhde yhteen Venäjän tappioksi.

– Se kertoo, että Venäjä maksaa jokaisesta saavutetusta metristä yhä kovemman hinnan, asiantuntija toteaa X:ssä

– Samaan aikaan rintama liikkuu tuskastuttavan hitaasti. CSIS:n mukaan Venäjä etenee monilla suunnilla vain kymmeniä metrejä päivässä, ja keväällä se menetti paikoin enemmän alueita kuin valtasi. Tämä ei näytä armeijalta, joka olisi ratkaisemassa sotaa edukseen, hän jatkaa.

Venäjän diktaattori Vladimir Putin pystyy Henri Vanhasen mukaan edelleen jatkamaan sotaa, koska Venäjän järjestelmä on rakennettu kestämään valtavia tappioita.

– Autoritaarinen valtio tukahduttaa protestit, kontrolloi tiedonkulkua ja kykenee mobilisoimaan uusia joukkoja, vaikka hinta yhteiskunnalle on valtava.

Kovat tappiot kertovatkin Vanhasen mukaan ennen kaikkea siitä, millä hinnalla Kreml on valmis jatkamaan.

– Juuri siksi Ukrainan tukeminen ja Euroopan puolustuksen vahvistaminen ovat edelleen ratkaisevia.

LUE MYÖS:
Hyökkääjän sotilaiden muistokirjoituksissa kesällä valtava ryöppy (VU 5.9.2025)

Puolustaja voi nyt iskeä vapaammin ja ilman rajoituksia Venäjää vastaan, toteaa Anders Åslund.
Mainos