Venäjän pääministeri Mihail Mishustin ohjeisti ulkoministeriötä ilmoittamaan Suomelle, että Venäjä vetäytyy valtiosopimuksen mukaisista velvoitteistaan toimittaa korvaussähköä, koska Suomi ei osta venäläistä sähköä, kertoo Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass.
Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Iltalehti.
– Ymmärtääkseni ulkoministeriö on saanut tästä Venäjältä jonkinlaisen viestin, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston päällikkö Riku Huttunen Ylelle.
Venäjä on toimittanut korvaussähköä Suomeen energiayhtiö Fortumille, koska Venäjällä Svetogorskin vesivoimalaitos aiheuttaa tehon menetyksiä Fortumin omistamille Imatran vesivoimalaitoksille Suomen puolella. Nyt Venäjä siis irtisanoo Suomen kanssa aikoinaan solmitun valtiosopimuksen.
Fortum ei ole saanut Venäjältä tietoa sopimuksen päättämisestä.
– Fortumin näkemyksen mukaan sopimus on edelleen voimassa ja pätevä, eikä venäläinen osapuoli voi yksipuolisesti lopettaa sen noudattamista, toteaa Fortumin fyysisestä kaupankäynnistä vastaava johtaja Sebastian Sundberg Ylelle.
Fortumin mukaan tilanne ei aiheuta välittömiä toimenpiteitä. Sähköntuonti Svetogorskin ja Imatran välisen linjan kautta on ollut vähäistä, eikä sillä ole vaikutusta Suomen sähköjärjestelmään. Suomi lopetti kaikki sähkötoimitukset Venäjältä vuonna 2022 Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen.





