Venäjän mobilisaatiokoneistolla on yhä suurempia vaikeuksia löytää vapaaehtoisia sotilaita Ukrainan rintamalle, arvelee Venäjä-asiantuntija ja Aarhusin yliopiston kansainvälisen politiikan apulaisprofessori Jeremy Morris blogitekstissään.
Morris on liikekannallepanon alusta lähtien seurannut pientä ryhmää nuoria miehiä, jotka asuvat keskikokoisessa Keski-Venäjällä sijaitsevassa teollisuuskaupungissa. Sodan pidentyessä Morris on havainnut ryhmän asenteissa monenlaisia muutoksia.
Sodan alussa miehet olivat peloissaan ja shokissa. Ajan kanssa he ajautuivat puolustuskannalle ja omaksuivat länsivastaisempia ajatuksia. Tästä huolimatta monet heistä pyrkivät aktiivisesti välttelemään liikekannallepanoa.
Morris havaitsi myös negatiivisen suhtautumisen vapaaehtoiseen palvelukseen. Miehet, joilla on minkäänlaisia sosiaalisia, taloudellisia tai koulutuksellisia resursseja, eivät halua missään nimessä astua palvelukseen. Ne, joilla näitä resursseja ei ole, ovat kuitenkin usein valmiita palvelukseen. Tähän ryhmään kuuluvia ihmisiä on rajallisesti.
Venäjä kärsiikin väestökriisistä. Väestöpyramidissa on näkyy selvästi, että 1980-luvun lopun jälkeen syntyvyys suorastaan romahti, ja alkoi tipumaan vasta 2010-luvulla. Sodan alkamisen jälkeen syntyvyys on kuitenkin romahtanut uudelleen. Sotaan on saatavilla yhä vähemmän ihmisiä.
Asepalvelus on Kremlille tehokas tapa houkutella sotilaita Ukrainaan. Palveluksen jälkeen onkin yleistä, että asevelvolliset kiristetään ryhtymään sopimussotilaiksi. Koska asepalveluksesta vastaavat sotilaskomissariaatit ovat myös aliresursoituja ja selviävät hädin tuskin kaksi kertaa vuodessa järjestettävistä kutsunnoista, on tämä tapa niille helppo keino saavuttaa rekrytointitavoitteensa.
Kreml halusi syksyn kutsunnoissa asepalvelukseen 130 000 nuorta. Joka kevät ja syksy julkisuudessa myös ilmoitetaan, että kutsuntatavoitteet on saavutettu sataprosenttisesti. Tämä siitäkin huolimatta, että asepalveluksen kiertämiseen on kehittynyt laaja, lähes institutionalisoitunut järjestelmä.
Todellisuus saattaakin olla Venäjälle huomattavasti vähemmän ruusuinen. Kansainvälisten suhteiden professori ja Venäjän asevoimien asiantuntija Pavel Ruzin arvioikin, että kun Kreml ilmoitti viime mobilisoineensa pelkästään viime syksynä 300 000 ihmistä Ukrainaan, on viimeisen vuoden aikana Ukrainaan saatu todellisuudessa vain 80 000 sotilasta.
Vaikka Venäjältä onkin vaikeaa saada luotettavaa dataa, on selvästi nähtävissä, että Kremlin kyky saada paikata tappioitaan on heikko. Keskiluokkaisille nuorille mainostetaan avoimesti tapoja välttää asepalvelus, kun taas aliresursoidut sotakomissariaatit yrittävät rekrytoida väkisin yhteiskunnan kaikista heikoimmassa asemassa olevia – rikollisia, työttömiä, velkaantuneita ja maahanmuuttajia.
Tilannetta ei auta se, että teollisuus pitää mustasukkaisesti kiinni työvoimastaan ja vastustaa työntekijöidensä mobilisointia. Eri puolilla Venäjää onkin raportoitu tapauksista, joissa viranomaiset ja poliitikot tekevät yritysten kanssa yhteistyötä, jotta niiden henkilökunta välttyisi liikekannallepanolta.
Lopulta Kremlin lähettäessä alueille epärealistisia rekrytointitavoitteita paikalliset viranomaiset saattavatkin päätyä korjaamaan luvut paperilla Moskovaa miellyttäviksi – todellisuudesta piittaamatta.
Morris muistuttaa, että viime syksyn mobilisaatio loi Venäjän yhteiskuntaan katkeruutta, pelkoa ja vihamielisyyttä valtiota kohtaan. Yhteiskuntasopimusta se ei kuitenkaan rikkonut, koska sellaista ei alkujaankaan ollut olemassa.
Venäjä saattaakin pian olla tilanteessa, että mikään rahasumma tai taulukoiden vääristely ei onnistu muuttamaan todellisuutta Kremlille mieleiseksi.
