Venäjä ei ole enää keltainen valtio puolustusvoimissa – ”rehellistä”

Varusmieskoulutuksessa aiemmin käytössä ollut termi poistuu käytöstä.
Varusmieskoulutuksen terminologiaa uusitaan Venäjän osalta. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Varusmieskoulutuksen terminologiaa uusitaan Venäjän osalta. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Puolustusvoimien päätös luopua Venäjästä aikaisemmin käytetystä ”keltaisen valtion” kiertoilmaisusta on rehellinen ja realistinen. Näin luonnehtii kyberturvallisuuden työelämäprofessori, turvallisuuspolitiikan asiantuntija Jarno Limnéll.

– On rehellistä ja nykyaikaa puhua asioista oikeilla nimillä. Realistisesti. Se kuuluu suomalaisuuteen.

– Huolehdimme maanpuolustuksestamme sen takia, että kynnys hyökätä Isänmaahamme on mahdollisimman suuri. Ja kynnystä on nostettava edelleen, Limnéll kirjoittaa Twitterissä.

Ylen mukaan varusmieskoulutuksessa aikaisemmin käytössä ollut termi poistuu käytöstä. Uudessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa Venäjästä tullaan puhumaan entistä avoimemmin, Puolustusvoimista kerrotaan.

– Tällainen keltainen valtio, sellaista ei meidän opetuksessa jatkossa tule olemaan, pääesikunnnan koulutuspäällikkö, eversti Kari Pietiläinen kertoo Ylelle.

Venäjä käytti hyökkäyksessä Kiovaan eniten ballistisia ohjuksia sodan alun jälkeen.
Venäjä on tähän saakka pyrkinyt välttämään uutta liikekannallepanoa.
Kremlin on yhä vaikeampi pitää hyökkäyssotansa erillään venäläisten arjesta.
Mainos