”Velkarallin korjaamiseen menee kolme vaalikautta”

Kansanedustaja pelkää velan uhkaavan hyvinvointivaltion tulevaisuutta.
Valtion velkaantuminen huolestuttaa kansanedustajaa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Valtion velkaantuminen huolestuttaa kansanedustajaa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo on huolissaan Suomen julkisen talouden tilasta. Wallinheimo toteaa pelkäävänsä, että nykyisen hallituksen velkalinjan korjaamiseen menee vielä kauemmin kuin on uskottu.

– Veikkaan, että menee valitettavasti jopa kolme seuraavaa hallituskautta tämän hallituksen velkarallin korjaamiseen. Ja tilannetta ei helpota yhtään yhä ikääntyvä väestö, Sinuhe Wallinheimo kirjoittaa Twitterissä.

– Plus toki nyt tehty myös pohjaton velka, joka romuttaa meidän hyvinvointivaltion tulevaisuuden.

Kokoomusedustaja kommentoi kokoomuksen uusmaalaisen eduskuntavaaliehdokkaan Martti Paasin tviittiä. Nordnetin talousasiantuntijana vaikuttava Paasi arvostelee hallitusta Suomen lähivuosien talousongelmien luomisesta.

Hän luonnehtii päätöksiä pahimmaksi mahdolliseksi yhdistelmäksi, ”leväperäiseksi taloudenpidoksi suoraan lamaan”.

Julkisen talouden tila ja velkaantuminen ovat nousseet kevään eduskuntavaalien keskeisiksi aiheiksi. Valtiovarainministeriö on arvioinut julkisen talouden vahvistamistarpeeksi seuraavan kahden vaalikauden aikana yhdeksän miljardia euroa.

Karoliina Partanen ottaa kantaa myös puolueen "naisongelmaan".
Kokenut poliitikko korostaa tiedonkulun merkitystä "molempiin suuntiin".
Karoliina Partanen ja Antti Häkkänen jatkavat kokoomuksen varapuheenjohtajina. Sari Multala nousi puheenjohtajistoon.
Mainos