Tuomittu seksuaalirikollinen, taiteilija Veijo Baltzar sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että jos Suomessa olisi nyt vallassa sosialidemokraattinen hallitus, häneltä ei olisi otettu arvonimeä pois.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb peruutti marraskuussa Baltzarin kulttuurineuvoksen arvonimen. Syynä oli Baltzarin rikostuomio. Helsingin hovioikeus tuomitsi hänet huhtikuussa kahdesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen ja vahingonkorvauksiin.
– Uskon, että presidenttiä on painostettu asiassa rajusti, Baltzar sanoo HS:lle.
Näyttöä painostuksesta Baltzarilla ei ole, mutta näin hän sanoo asian kokevansa.
– Ei presidentin olisi ollut sitä pakko hyväksyä. Eihän presidenttiä kukaan muu määrää.
Stubb teki päätöksen pääministeri Petteri Orpon (kok.) johtaman arvonimilautakunnan esityksestä. Tasavallan presidentin esittelyssä Orpoa sijaisti valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.).
Baltzar syyttääkin tittelin peruuttamisesta esittelijänä toiminutta Purraa. Taustalla Baltzarin mielestä on rasismi. Purra ilmoitti avustajansa välityksellä HS:lle, ettei hän kommentoi asiaa.
Veijo Baltzar oli vuosikymmenten ajan yksi Suomen romanikulttuurin tunnetuimmista ja näkyvimmistä hahmoista ja varsinkin SDP-vaikuttajien suosiossa.
Presidentti Tarja Halonen myönsi hänelle kulttuurineuvoksen arvonimen vuonna 2011. Baltzar pyrki myös politiikkaan ja oli SDP:n eduskuntavaaliehdokkaana vuonna 2015. Hänellä oli puolueessa vaikutusvaltaisia tukijoita, kuten Paavo Lipponen ja Antti Rinne.





