Verkkouutiset

Tuhoutunut Venäjän panssarivaunu Ukrainassa. / romandonik / Telegram

Vastahyökkäyksen sanotaan yllättäneen Venäjän, ilmavoimat passiivisena

Venäjän puolustusministeriö on kiistänyt tiedot rintamalinjan murtumisesta.

Ukraina ilmoitti maanantaina aloittaneensa pitkään odotetun vastahyökkäyksensä rintaman lounaisosassa Hersonin alueella.

Maan presidentin neuvonantaja Oleksi Arestovytšin mukaan separatistijoukkojen ja Venäjän yksiköiden puolustuslinja olisi saatu murrettua tuntikausien taisteluiden jälkeen useissa kohdissa.

– Venäläiset on yllätetty, ja heillä kestää hetki keksiä vastaus asiaan. Toistaiseksi heillä ei ole mitään sanottavaa paitsi valehdella siitä, etteikö vastahyökkäys olisi todella käynnissä, Oleksi Arestovytš sanoi verkkohaastattelussa.

Hän ennakoi Venäjän asevoimien pystyvän vastaamaan operaatioon, mutta vasta noin 12 tunnin viiveellä. Suurin osa venäläisistä sotilasalan bloggaajista on toistaiseksi kiistänyt hyökkäyksen tai vähätellyt sen menestystä. Venäjän puolustusministeriö väittää läpimurtoyritysten epäonnistuneen.

Paikallismediassa on liikkunut myös tietoja, joiden mukaan ukrainalaisjoukot olisivat edenneet ainakin kuusi kilometriä Hersonin lentoaseman länsipuolella.

Presidentin neuvonantaja ei kommentoinut Hersonin alueella aloitetun operaation yksityiskohtia, mutta sanoi Ukrainan yksiköiden yrittävän edetä yhä syvemmälle Venäjän miehittämille alueille. HIMARS-raketinheittimillä on isketty viimeisen vuorokauden aikana jälleen Dnepr-joen ylittäville maantie- ja ponttoonisilloille Venäjän huollon häiritsemiseksi.

Oleksi Arestovytš arvioi Venäjän epäonnistuneen vahvan puolustuslinjan valmistelemisessa. Hänen mukaansa Ukrainan hyökkäys on edennyt ilman järjestelmälllisiä vastatoimia, sillä Venäjän ilmavoimat on pysynyt passiivisena rintaman eteläosissa.

– Venäjän sotilasjohdon dilemma on tämä: miten Ukrainan eteneminen selitetään, kun he ovat väittäneet tuhonneensa maan asevoimat jo useita kertoja? Tämä on suuri viestinnällinen ongelma ja tulee aiheuttamaan motivaatio-ongelmia Venäjän sotilaille, Arestovytš totesi.

Hänen mukaansa myytti ”suuresta Venäjästä” pysyy yllä vain sotilaallisen menestyksen siivittämänä. Miehitysjoukkojen kärsimät tappiot ovat sen sijaan nöyryytys maan johdolle.

– Venäjän tappio ja Kremlin hallinnon kaatuminen alkavat nyt, kun uupuneet venäläisjoukot ymmärtävät kuolevansa heikosti suunnitellun ja toteutetun hyökkäyksen vuoksi eivätkä oman isänmaansa puolesta, presidentin neuvonantaja sanoi.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS