Kansanedustaja tyrmää SDP:n väitteet hallituksen päätöksistä. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

”Vasemmiston ideologinen halu rangaista työnteosta on järjenvastaista”

Oskari Valtolan mukaan hallitus toteutti puoliväliriihessä työnteon kunnianpalautuksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Oskari Valtola (kok.) tyrmää vasemmistopuolueiden väitteet veronkevennysten eriarvoistavasta vaikutuksesta. Vasemmiston ” ideologinen halu rangaista työnteosta” on este koko Suomen kasvulle, Valtola arvostelee tiedotteessaan.

Petteri Orpon (kok.) hallitus keventää työn verotusta yhteensä yli 1,5 miljardilla eurolla koko hallituskauden aikana, ja tästä summasta yli miljardi kohdennetaan pieni- ja keskituloisille, Valtola kertoo. Kyse ei ole hyvätuloisten suosimisesta, hän sanoo.

– Työntekijän on saatava pitää palkastaan suurempi osuus. On kestämätöntä, että pahimmillaan ansaitusta lisäeuroista menee yli puolet veroihin. Nyt hallitus toteuttaa työnteolle sen ansaitseman kunnianpalautuksen. On kohtuutonta sanoa, että veronkevennykset olisivat kädenojennus suurituloisille. Ei kyse ole antamisesta vaan siitä, että valtio ottaa vähemmän.

Työhön kohdistuvat veronkevennykset eivät ole keneltäkään pois, vaan lisäävät ihmisten työtä, ihmisten ostovoimaa ja talouden toimeliaisuutta, Valtola sanoo. Kaikki työ on arvokasta, ja työnteon tulee näkyä palkkapussissa, kokoomusedustaja linjaa.

Väitteet ”rikkaiden suosimisesta” eivät Valtolan mukaan kestä tarkastelua.

– Suomalaisen tuloverotuksen progressio on maailman kireimpiä. Yli 60 prosenttia tuloverokertymästä tulee 20 prosentilta palkansaajista. Näitä ihmisiä oppositio haluaa yhä rangaista lisäverotuksella – vaikka he jo kantavat suurimman taakan, hän sanoo.

– Vasemmistopuolueiden ideologinen halu rangaista työnteosta on järjenvastaista.

Muissa Pohjoismaissa, kuten Ruotsissa, ylimpien marginaaliverojen keventäminen on tuonut lisää työtä ja verotuloja, rahoittaen siten itse itsensä, Valtola kertoo.

– Näissä tilanteissa verokevennys ei ole kustannus, vaan keino saada taloudessa aikaan toimeliaisuutta. Lisää työtä, lisää verotuloja, kasvanutta kysyntää ja enemmän euroja kotimarkkinoille.

– SDP:n logiikka taas tuntuu olevan se, että mieluummin pidetään ihmiset poissa työstä kuin luovutaan ideologisesta työstä rankaisemisesta. Se on vastuutonta politiikkaa, joka jättää ennen pitkää koko Suomen laskun maksajaksi, Valtola päättää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)