Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela väitti suuren enemmistön suhtautuvan myönteisesti miljonääriveroon.
Hän viittasi kyselyyn, jossa uusi vero kytkettiin sote-palveluiden rahoittamiseen. Mielipidekyselyiden asiantuntija Juho Rahkonen huomautti Iltalehdelle, ettei asiaa kysytty oikeaoppisesti kytkemällä mahdollista uutta veroa sote-palveluiden rahoitukseen. Verot eivät ole lähtökohtaisesti korvamerkittyjä tiettyihin menokohteisiin.
Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma hämmästelee vasemmistoliiton puheenjohtajan puheita.
– Tyypillistä vedätystä Minja Koskelalta. Kytkee mielipidetiedustelussa esittämänsä kysymyksen miljonääriverosta siihen, että sillä muka rahoitettaisiin sote-palveluja. Ei rahoitettaisi, koska veroja ei voi korvamerkitä mihinkään yksittäiseen asiaan, Kauma kirjoittaa X:ssä.
Hänen mukaansa Koskelan toiminta ”on muutenkin kuin sadan vuoden takaista luokkasotaa”.
– Hänen retoriikkansa on porvarivihamielistä ja tähtää kansan kahtiajakamiseen. Euroopassa käydään sotaa ja Suomen taloustilanne on huono. Juuri nyt tarvitsisimme yhdistävää, ei kansaa jakavaa politiikkaa, Pia Kauma toteaa.
Kauma huomauttaa nykyisen hallituksen tehneen sitä, mikä on ollut velkaantumisen takia välttämätöntä.
– Siitä eivät tietenkään kaikki pidä, kansanedustaja sanoo.
Koskelan toiminta on muutenkin kuin sadan vuoden takaista luokkasotaa. Hänen retoriikkansa on porvarivihamielistä ja tähtää kansan kahtiajakamiseen.
Euroopassa käydään sotaa ja Suomen taloustilanne on huono. Juuri nyt tarvitsisimme yhdistävää, ei kansaa jakavaa politiikkaa.
— Pia Kauma (@PiaKauma) December 4, 2025





