Vladimir Putin on puolustuskannalla, mutta taistelujen keskeytyminen aiheuttaa erilaisia uhkia turvallisuudellemme.
Venäjän kolmen päivän mittaiseksi tarkoitettu ”sotilaallinen erikoisoperaatio” Ukrainaa vastaan on kesäkuun 12. päivään mennessä jatkunut jo 1 569 päivää – siis pitempään kuin ensimmäinen maailmansota.
– Pystyykö Vladimir Putin rikkomaan keisari Vilhelmin ennätyksen, kysyy nimekäs brittiläinen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Edward Lucas The Times -lehteen kirjoittamassaan kolumnissa.
Vaikka harva edelleenkään uskoisi sodan pian päättyvän, näkymät ovat hänen mielestään nyt jossain määrin parantuneet. Tapa, jolla Putin äskettäisten voitonpäivän juhlallisuuksien yhteydessä esiintyi, kertoo Lucasin mukaan Venäjän johdon uudenlaisesta lähestymistavasta.
– Kreml on nyt puolustuskannalla: sotilaallisesti, taloudellisesti, poliittisesti, diplomaattisesti ja ehkä tärkeimpänä, psykologisesti, hän sanoo.
Sotilaallinen tilanne on hänen mukaansa kääntymässä Ukrainan eduksi. Venäjä pommittaa yhä ukrainalaisia kaupunkeja julmalla, mutta sen joukot etenevät rintamalla hitaasti, jos lainkaan, ja kärsii kestämättömän suuria tappioita. Samaan aikaan Ukrainan toteuttamat pitkän kantaman iskut aiheuttavat vakavaa vahinkoa Venäjän taloudelle ja moraalille.
– Neljän vuoden jälkeen ukrainalaiset ovat synkän sopeutuneita Venäjän yöllisten iskujen aiheuttamiin uhreihin ja aineellisiin menetyksiin. Venäläisille kuolema taivaalta on uutta ja kauheaa, Lucas toteaa.
– Myös kahden johtajan välinen kontrasti on valtava. Putin piileskelee bunkkereissa – silmät lasittuneina ja salamurhaa peläten – ja ilmestyy esiin vain juhlistamaan maansa tärkeintä juhlapäivää Pohjois-Korean sotilaiden ja Laosin presidentin seurassa. Volodymyr Zelenskyi matkustelee omassa maassaan vapaasti ja on kansainvälisten huippukokousten tähtivieras, hän jatkaa.
Venäjä tarvitsee edelleen vihollisia
Lucasin mielestä on käymässä yhä selvemmäksi, että sota ei pääty Kremlin ehdoilla. Venäjän kärsimät sotilaalliset takaiskut, taloudelliset ongelmat, yhteiskunnalliset jännitteet ja julkinen nöyryytys tarkoittavat, että jossain vaiheessa – kenties jo piankin – Putinin on aloitettava vakavat neuvottelut ja tehtävä myönnytyksiä sen sijaan, että niitä tehtäisiin hänelle.
Ellei niin tapahdu, sota saattaa Lucasin mukaan ajautua täyteen pattitilanteeseen. Se olisi surkeaa Venäjän miehittämille alueille jumiutuneiden ukrainalaisten kannalta, mutta myös kaukana Kremlin alkuperäisistä sotatavoitteista.
Venäjällä on riesanaan myös lähes kaksi miljoonaa ”erikoisoperaatiossa” palvellutta veteraania: vihaisia, vahingoittuneita, työmarkkinoille kelpaamattomia, riippuvaisia, vieraantuneita, mihinkään normaaliin elämään sopeutumattomia, hän muistuttaa. Jo tähän mennessä lisääntyneet perheväkivalta, ryöstöt, gangsterismi ja aseellinen väkivalta Venäjän raja-alueilla ovat hänen mukaansa vain esimakua siitä, mikä Venäjää odottaa, kun pääarmeija joskus kotiutuu.
– Sotaveteraanit ovat kautta historian tuoneet epävakautta. Silmiinpistävä on rinnastus vuoden 1918 jälkeiseen Saksaan. — Puolisotilaalliset Freikorps-joukot horjuttivat sekä Weimarin tasavallan että sen itänaapureiden vakautta. Sitä seurasivat syövyttävä ”selkäänpuukotus”-myytti sekä lopulta diktatuuri ja kansanmurha, Lucas kirjoittaa.
Hän viittaa aikakautta tutkineeseen Victor Sebestyeniin, jonka mukaan sodan häviämisellä ja häviön kiistämisellä voi olla jopa tuhoisampia ja traagisempia seurauksia kuin sodan aloittamisella.
– Mitä tahansa Ukrainassa tapahtuukin, Venäjä tarvitsee edelleen vihollisia, etenkin Euroopan maita, joita se syyttää Kiovan tukemisesta. Mitä enemmän Putin tuntee itsensä nurkkaan ajetuksi, sitä suurempi on todennäköisyys, että hän iskee takaisin – kotimaassa tai ulkomailla, Lucas varoittaa.