Vappuyönä poliisia työllistivät päihteet, pahoinpitelyt ja liikennerikokset

Poliisilta tuli myös kiitosta monien juhlijoiden hyvästä käytöksestä.
Poliisi valvoo vapun viettoa Helsingin Kauppatorilla vappuaattona 30. huhtikuuta 2026. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Poliisi valvoo vapun viettoa Helsingin Kauppatorilla vappuaattona 30. huhtikuuta 2026. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Poliisi tiedottaa eri puolilla Suomea tapahtuneista vappuyön tehtävistä. Vapun juhlinta on sujunut poliisin mukaan perinteisissä, mutta paikoin myös rauhattomissa merkeissä.

Helsingissä poliisi joutui turvautumaan järeisiin toimiin häiriöiden vuoksi, kun taas muualla Suomessa korostuivat liikenteen vaaratilanteet ja nuorten kuljettajien aiheuttamat tehtävät.

Pääkaupungin vappuaaton juhlinta sai päätöksen, kun poliisi päätti tyhjentää Kaivopuiston kello 22.46 yleisen järjestyksen ja turvallisuuden turvaamiseksi. Alueella oli ammuttu iltojen aikana ilotulitteita. Poliisi takavarikoi juhlijoilta muun muassa teräaseen.

Poliisi otti kolme henkilöä kiinni Kaivopuistossa tapahtuneeseen törkeään pahoinpitelyyn. Pahoinpitelyssä ei ole käytetty teräasetta. Kaikki osalliset olivat poliisin mukaan alaikäisiä.

Sosiaalisessa mediassa levinneet huhut puukotusiskusta tai useiden tyttöjen puukottamisesta poliisi ampuu alas perättöminä.

Lounais-Suomessa vappu sujui lämpimässä säässä. Turun Aurajokiranta ja Taidemuseonmäki täyttyivät juhlijoista.

Poimintoja videosisällöistämme

– Jo alkuillasta poliisia työllistivät päihtyneet ja liikennetehtävät. Lähempänä puolta yötä erilaiset järjestyshäiriöt ja väkivaltainen käytös julkisilla paikoilla ja kodeissa alkoivat näkyä tehtävillä. Yö jatkui näissä merkeissä, tiedotteessa todetaan.

Merikarvialla mies menehtyi omakotitalon palossa. Yksityisasunnossa Ruskolla tapahtunut kotihälytys muuttui pitkäkestoiseksi piiritystilanteeksi, joka lopulta ratkesi neuvottelemalla. Pahoinpitelyilmoituksia kirjattiin 22 kappaletta.

Oulussa poliisi antoi kiitosta opiskelijoille fiksusta käytöksestä. Tehtäviä aiheutui kuitenkin pahoinpitelyistä, kotihälytyksistä ja liikenteestä, lähinnä rattijuopumusepäilyjen selvittämisestä.

Alaikäiset kuljettajat nousivat esiin tilastoissa niin Oulussa kuin Joensuussa.

Poliisi ilmaisi Joensuussa huolensa siitä, että kaikissa vappuyön vakavissa liikennerikoksissa, kuten törkeät ylinopeudet ja rattijuopumukset, epäillyt olivat alaikäisiä.

– Poliisi jatkaa liikennevalvontaa aktiivisesti myös viikonlopun aikana, poliisin tiedotteessa todetaan.

Kameran välähdys ei tarkoita välitöntä yhteydenottoa.
Poliisi muistuttaa, ettei se soita videopuheluita kansalaisille.
Nuori kuljettaja oli saanut ajokortin poikkeusluvulla edeltävänä päivänä.
Mainos