Klassikkoautojen kulkue Helsingissä Kaivopuiston rannassa sunnuntaina 5. kesäkuuta 2022. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Vanhat harrasteautot palaavat teille – näin vältät vaaratilanteet

Vanhalla autolla ajaminen vaatii erityishuomiota.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vappuviikolla järjestetään useita harrasteajoneuvotapahtumia ja moni autoharrastaja kaivaa ”silmäteränsä” esiin. Autoliitto muistuttaa asiasta tiedotteessa. Harrasteajoneuvojen kanssa ennakointi on tavallistakin tärkeämpää ja myös muilta tielläliikkujilta vaaditaan ymmärrystä.

Autoliiton mukaan vanha ja vähäisellä käytöllä oleva menopeli edellyttää tiettyjen asioiden huomioimista sekä kuljettajaltaan että muilta tienkäyttäjiltä. Esimerkiksi sivupeilit ovat monessa vanhemmassa autossa todella pienet ja näkyvyys niiden kautta on näin ollen varsin rajallinen.

– Pään kääntäminen katveen varmistamiseksi ennen liikenteeseen liittymistä, kaistan vaihtoa tai kääntymistä on ensiarvoisen tärkeää kaikilla autoilla, mutta sen merkitys korostuu harrasteautojen kohdalla, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen painottaa tiedotteessa.

Harrasteauton pienten peilien vaikeuttamaa havainnointia voi huomaavainen kanssa-autoilija osaltaan helpottaa sijoittumalla viisaasti eli välttämällä harrasteauton rinnalla, katveessa, ajamista.

Todella vanhoissa harrasteautoissa käytetään nykyautojen kaltaisten vilkkujen sijaan auton kyljestä ulos ponnahtavia suuntaviittoja.

– Monikaan nykyautojen seassa ajava ei ole tottunut tällaisia suuntaviittoja havainnoimaan, jolloin ennakointivirheitä syntyy herkästi, Vesalainen varoittaa.

Merkinannot on tehtävä riittävän ajoissa kaikilla ajoneuvoilla. Muiden tienkäyttäjien tulisi tiedostaa vanhojen merkinantolaitteiden hankalahko havaittavuus ja terästää havainnointiaan tällaisen ajoneuvon nähdessään.

Vanhemman harrasteauton jarrut eivät ole nykyautojen veroiset. Myöskään jalan siirtäminen kaasulta jarrulle ei välttämättä käy yhtä helposti ja nopeasti kuin uudessa autossa vaan jalkaa joutuu nostamaan reilusti saadakseen siirrettyä sen selvästi korkeammalla olevan jarrupolkimen päälle. Harrasteajoneuvon kuljettajan onkin pyrittävä ennakoimaan liikennetilanteet erityisen huolellisesti.

– Myös kiihtyvyydessä on vuosien saatossa tapahtunut isoja muutoksia. Siinä, missä jollekin tämän päivän täyssähköiselle perheautolle luvataan alle viiden sekunnin kiihtyvyyttä nollasta sataan, kuluu samaan toimenpiteeseen vanhemmalla autolla herkästi useampi kymmenen sekuntia, Vesalainen kertoo.

Vaikka vanhemmat autot poikkeavat liikenteen valtavirrasta, Autoliiton mukaan ne rikastuttavat mukavasti tasaisen harmaata liikennevirtaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)