Verkkouutiset

Ukrainalaisjoukot vapauttivat Hersonin marraskuun alussa. AFP / LEHTIKUVA

Vangittu vastarintamies kertoo Venäjän kidutuksesta

Venäläiset erikoisjoukot hakivat ukrainalaismiehen yllättäen kotoaan.

H’ersonissa asuva ukrainalaismies Roma otettiin kiinni kotoaan syyskuussa venäläisten erikoisjoukkojen toimesta, kertoo The Guardian. Hänelle laitettiin käsiraudat ja vietiin rappukäytävään.

– He laittoivat pistoolin ohimolleni ja sanoivat että he tietävät minun työskentelevän ukrainalaisille joukoille, kuulut ”Oikeaan sektoriin”. Kaikki riippuu nyt sinusta, mitä teet seuraavaksi tulee olemaan elämäsi päätös, Roma kertoo.

Hän kertoo, ettei ymmärtänyt mitä venäläiset halusivat ja sanoi vain tekevänsä kaiken mitä he haluavat. Tämän jälkeen Roma vietiin Venäjän perustamaan pidätyskeskukseen, ”kellariin”. Hänet uhattiin siirtää Venäjälle jos hän ei puhuisi. Asetta pidettiin jälleen hänen ohimollaan ja se jopa laukaistiin, mutta aseessa ei ollutkaan ammuksia.

– Kiveksiini laitettiin elektrodit, mutta he eivät laittaneet niihin virtaa. He kysyivät mitä tiesin partisaaneista, sanoin etten tiedä mitään ja totesin heidän tarkistaneen puhelimeni ja tietokoneeni, ja pyysin heitä päästämään minut menemään.

Tämän jälkeen Roma laitettiin vankiselliin seitsemän muun miehen kanssa. Osa heistä oli ollut vangittuna maaliskuusta saakka ja heitä kaikkia oli kidutettu elektrodeilla. Roman mukaan hän kuuli yhden miehistä huutavan äitiään kidutusten aikana.

– Heidän silmissään ei ollut elämää, he olivat murtuneita ihmisiä.

Roman mukaan hänet pidätettiin, koska vastarintatoimia tapahtui jatkuvasti hänen lähiympäristössään. Venäläiset löysivät esimerkiksi aiemmin asekätkön heidän asuinrakennuksensa pihalta ja lähistöllä tapahtui kollaboraattorin tappoyritys sekä toinen tässä onnistunut, joka suoritettiin Roman mukaan Ukrainan erikoisjoukkojen asettamalla autopommilla. Itse hän kertoo osallistuneensa puolisonsa kanssa muun muassa venäläisten ilmapuolustusjärjestelmien paikantamiseen kaupungissa, mutta ei aio kertoa osallisuutensa määrästä tarkemmin ennen sodan loppumista.

Osallistumisista toimiin ei Roman mukaan kerrottu edes läheisille ystäville. Hänen mukaansa yksi ukrainalaisten vastarintatoimijoiden avaintaktiikka on, etteivät he tapaa ketään mukana olevia.

– Kun joku vie sinut kellariin, et voi antaa tietoja jos sinulla ei ole niitä. Nyt on digitaalisen vastarinnan aika.

 

 

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)