Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta keskustelivat perjantaina 13. kesäkuuta Ukrainan rauhanneuvottelujen ajankohtaisesta tilanteesta, rauhanehdotuksista Venäjän laittoman hyökkäyssodan päättämiseksi sekä tuesta Ukrainalle.
Tp-utvassa linjattiin Suomen kannoista Haagissa 24.–25.6. järjestettävään Naton huippukokoukseen.
Huippukokouksen tavoitteena on Naton pelotteen ja puolustuksen merkittävä vahvistaminen muun muassa uuden puolustusmenotavoitteen kautta. Venäjän uhkaan vastaamiseksi Euroopan panostukset oman turvallisuuden takaamiseksi kasvavat.
Lisäksi tp-utva keskusteli Israelin yöllä tekemistä laajoista iskuista Iraniin, jotka ovat johtaneet myös Iranin vastaiskuihin Israeliin. Suomi peräänkuuluttaa tämän Lähi-idän vakautta myös laajemmin vaarantavan sotilaallisen eskalaation välitöntä lopettamista, tiedotteessa todetaan.
Valtiojohto sai myös tilannekatsauksen Israelin ja Palestiinan ajankohtaiseen tilanteeseen sekä 17.–20.6. New Yorkissa järjestettävään kahden valtion ratkaisua käsittelevään konferenssiin.
Tp-utvalle esiteltiin myös Turvallisuuskomitean vuosittainen raportti yhteiskunnan turvallisuudesta.
Lisäksi tp-utva keskusteli YK:n johtaman UNIFIL-operaation tilanteesta Libanonissa sekä Suomen ja Yhdysvaltojen kahdenvälisen puolustusyhteistyön kehittymisestä.