Maailma on täynnä valkoisia ja mustia valheita. Tiedonvälityksen tulvassa määrä musertaa laadun, ja halu uskoa kaikkein hurjimmat uutiset on suuri. Mitä yllättävämpi on kuulemamme ”tieto”, sitä hanakammin kerromme sen päivitellen eteenpäin.
Entä jos joku osaa sanoa, mikä on valhe ja mikä totuus? Uskoa vai ei? Valheenpaljastus on apuna etsiessämme tosiasioita sanahelinän taustalta. Siinä Johanna Vehkoon Valheenpaljastajan käsikirja antaa lukijalleen viitteitä: mihin luottaa, mihin suhtautua epäillen.
Silti tehtävä asettaa tutkivan journalistimme kovan paikan eteen: houkutukseen jakaa tietolähteitä vuohiin ja lampaisiin. On edettävä pää kylmänä, jottei vie päätelmillään pohjaa omalta harkintakyvyltään. Englantilainen tiedemies ja filosofi sir Francis Bacon tiesi jo 1600-luvulla, mistä on kyse:
”Kun ihmisen ymmärrys on päätynyt johonkin (joko siksi, että kyseessä on yleisesti hyväksytty uskomus, tai siksi, että se miellyttää häntä), se muovaa kaiken muunkin tukemaan tai olemaan samaa mieltä sen kanssa.”
Tänään meitä riivaa monelta eri taholta suuren luokan manipulointi. Jopa meidän vaalikäyttäytymiseemme pyritään vaikuttamaan. Salaliittoteoriat ovat yksi tehokkaimpia keinoja luoda mieleemme vaaroja tai jopa suoranaisia vihollisia.
Mallihenkilö salaliitoilla pelaavista on presidentti Donald Trump, joka on demonisoinut esimerkiksi unkarilaissyntyisen miljardöörin ja spekulaattori George Sorosin. Tämän kyky vaikuttaa maailmanlaajuisesti aina jonkun osapuolen kannalta epämieluisasti on toki kiistaton. Trump lukee hänet vakavaksi vihollisekseen. Presidentti näyttää joutuneen manipuloinnin kohteeksi. Vladimir Putin taisi olla aluksi ystävä, vaan ei enää. Mitä mieltä olette 5G:n tai rokotusten vaarallisuudesta?
Kun epäily hälvenee, itsevarmuus kasvaa
Johanna Vehkoo määrittelee itsensä tutkivaksi toimittajaksi. Hän on yksi Long Play –sivuston perustajista, sivuston, joka tarjoaa verkossa maksua vastaan perusteellisia, mielipiteitä herättäviä pitkiä artikkeleita. Hän on tätä nykyä Feministisen ajatushautomo Hatun johtaja.
Kun kuulen sanan feminismi, aivoissani herää epäilyksen siemen. Tuosta sylttytehtaastako syntyy vaatimus joulupukin sukupuolisesta neutralisoinnista tai naisten ylivallan laillistamisesta tasapuolisuuden nimissä? Pitäisikö erilliset naisten- ja miesten polkupyörät kieltää? Entä Tarzan? Syntyykö tuossa yhteisössä olemisesta Vehkoon termein samanmielisyydessä sikiävä ”kuplaantuminen”, millä tarkoitetaan aatteellista tiivistymistä.
Miksi muuten jotkut tiedonvälitysfilosofit haluavat toimittajien ammattikunnan ja suuren yleisön olevan yhä siinä uskossa, että juuri nyt eläisimme ”totuudenjälkeistä aikaa”? Tieto ja valhe ovat aina olleet parissamme.
Itsesäätely: oman maineen suojelua?
Johanna Vehkoo antaa neuvoja, kuinka suojautua epäluotettavalta informaatiolta. Tämän päivän mahtimediassa voit kohdata yhtenään omahyväisen päätoimittajan kasvokuvan, jossa hän vakuuttaa edustavansa luotettavaa uutisvälinettä. Kaiken kattava suositus on siis luottaa niihin, jotka itse julistautuvat luotettaviksi?
Näin siitä huolimatta. että puolueettomassa toimituksessa on kiihkeäsieluisia julistajia, jotka ajavat omaa agendaansa. Alan uskoa enemmän rehelliseen aatteelliseen tiedonvälitykseen, en tarjoiltuun totuuteen.
Suuren viestintäkorporaation pikkuvarpaat voivat olla äärimmäisen arat. Hyvin harvoin koet, että tiedotusväline pyytää anteeksi. Yleensä se on oikeassa. Valheita ja salaliittoja paljastaessaan Johanna Vehkoo olisi hyvin voinut ihmetellä sitä, miksi toisaalta virheiden myöntäminen tai korjaaminen on niin noloa ja vastentahtoista. Olisiko se osa luotettavuutta?
Yleisradion nyt jo eläkkeellä oleva toimittaja Markku Lehtola ei ole maailman helpoimpia tyyppejä. Omalla pikkutarkkuudellaan ja oikaisuvaatimuksillaan hän ehti nostaa tuskan hien Julkisen Sanan Neuvoston entisen puheenjohtaja Elina Grunströmin (vihr.) otsalle. Valtaosan Lehtolan seitsemän vuoden aikana JSN:lle jättämien kantelujen kohtalo oli joutua porttikieltoon. JSN:n puheenjohtaja jätti jopa käsittelemättä yli sata oikaisuvaatimusta.
JSN on toivottavasti vähentänyt fanaattista toimintametodiaan, koska kyse on tiedotusvälineiden luotettavuuden tärkeästä elementistä: halusta myöntää ja korjata julkaistun materiaalin virheet. Miksi mahtimedia oikaisujapalstallaan korjaa virheen vaikkapa jonkin julkkiksen lemmikin nimen kohdalla? Miksi se ei korjaa painavia asiavirheitä?
Kun JSN hylkää korjausvaatimuksia, toimiiko se itsesäätelevänä suojeluelimenä? Tähän ”salaliittoon” Vehkoo ei puutu. Hän on itse toiminut JSN:n jäsenenä. Toimittaja-aviopari Aarno ”Loka” Laitinen ja Seija Sartti ovat todenneet, että Helsingin Sanomissa hauskinta luettavaa ovat Oikaisuja-palstat. Hyvä levikkivinkki.
Mediamahtien suojeluksessa?
Varoittaessaan meitä salaliittoteorioista Vehkoo on kirjallaan oikealla asialla. Seuraava ei sisällä johdatusta salaliittoihin Vehkoon itsensä suhteen, mutta mieli tekee kertoa julkisista taustoista.
Valheenpaljastajan käsikirjan tekijä ilmoittaa saaneensa rahallista tukea Helsingin Sanomain säätiöltä (Erkkojen ja Herlinien mediaklusteri), WSOY:n kirjallisuussäätiöltä (Pohjoismaiden suurimman viestintäkonserni Bonniers AB:n suomalainen tytäryhtiö) sekä Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalta (opetus- ja kulttuuriministeriön alainen tieteen ja tekniikan asiantuntijaelin). Kirjan kustantaja Kosmos on Bonnier Publications –konsernin suomalainen tytäryhtiö.
Johanna Vehkoon kirjalle tuo yläpuolinen julkaisualan suojavarjo luo paljon kertovan taustaverkon. Se pakottaa uskomaan luottavaisesti siihen, että kirjassa esitetyt näkemykset vastaavat käsityksiä, joita pohjoismaista viestintää sääntelevät mahtitekijät haluavat meidän omaksuvan.
Johanna Vehkoo: Valheenpaljastajan käsikirja. Selviytymisopas totuudenjälkeiseen aikaan. Kosmos 2020.
