Vakooja kyseli länsimaiden asetoimituksista – turvallisuuspalvelu otti kiinni

Tietoja olisi käytetty haittaamaan Ukrainan ja länsimaiden väliä sekä nimeämään kohteita ohjusiskuille.
Vakoojan kohteena oli Ukrainan saama läntinen aseapu. LEHTIKUVA / AFP Sergei Supinsky
Vakoojan kohteena oli Ukrainan saama läntinen aseapu. LEHTIKUVA / AFP Sergei Supinsky

Ukrainan tiedustelupalvelu SBU kertoo ottaneensa kiinni venäläisvakoojan, joka keräsi tietoa länsimaiden Ukrainalle toimittamista aseista.

– Ennen kaikkea hyökkääjä oli kiinnostunut salaisesta tiedosta koskien Ukrainan asevoimille ulkomailta tuotua sotilasvarustusta.

SBU:n mukaan venäläiset suunnittelivat käyttää saamaansa tietoja ohjusiskuja varten. Kohteena olisivat olleet ulkomaalaisten aseiden kuljetuksiin liittyvät yhteydet.

– Lisäksi, jos vihollinen olisi saanut tiedustelumateriaalin haltuunsa, oli sillä aikomuksenaan käyttää niitä häiritsemään kansainvälisiä sopimuksia meidän [Ukrainan] ja kumppanimaiden välillä.

SBU:n tutkinnan mukaan ”petturi on kiovalainen, joka esiintyi sotilasasiantuntijana”. Vakooja on vangittu ja häntä epäillään maanpetoksesta.

– Tutkimuksessa todettiin, että Venäjän turvallisuuspalvelut olivat värvänneet hänet suorittamaan valtionvastaista toimintaa pääkaupunkiseudulla.

Ilmahyökkäys kohdistettiin tavallista enemmän asuinalueille, jotta saataisiin aikaan mahdollisimman paljon uhreja, arvioi virolaisasiantuntija.
Venäjän johtaja vaikuttaa uppoutuneen Ukrainan sodan yksityiskohtiin tavalla, joka irtautuu yhä selvemmin todellisuudesta.
Europarlamentaarikko vaatii Euroopalta kovempia toimia Venäjää vastaan.
Mainos