Verkkouutiset

Nainen käveli suljetun kaupan edustalla Moskovassa 18. marraskuuta. / LEHTIKUVA / AFP / YURI KADOBNOV

Vakaus on näennäistä – Venäjän talous hoipertelee kuilun partaalla

Maan pitkän aikavälin talouskehitys näyttää professorin mielestä lohduttomalta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän aloitettua avoimen hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan maan taloutta uhkasi venäläisekonomisti Konstantin Soninin mukaan täydellinen syöksykierre.

Kansainväliset pakotteet näyttivät johtavan romahdukseen, joka olisi vaikeuttanut merkittävästi kansalaisten jokapäiväistä elämää.

Yli kahdeksan kuukautta hyökkäyksen alkamisen jälkeen tämä skenaario ei kuitenkaan ole toteutunut, vaan Venäjän talous voi edelleen suhteellisen hyvin. Rupla on vahvistunut suhteessa dollariin, ja vaikka Venäjän bkt on supistunut, Sonin uskoo supistumisen voivan jäädä alle kolmeen prosenttiin kuluvana vuonna.

– Jos kuitenkin katsotaan bkt:n maltillisen laskun ja inflaatiolukujen taakse, käy selväksi, että vahinko on sittenkin vakava: Venäjän talouden kohtalona on pitkä pysähtyneisyyden aika, Chicagon yliopiston professorina toimiva Sonin kirjoittaa Foreign Affairs -lehdessä.

– Valtio puuttui yksityisen sektorin toimintaan jo ennen sotaa. Tämä suuntaus on vain voimistunut ja uhkaa heikentää entistä pahemmin innovaatioita ja markkinoiden tehokkuutta. Venäjän talouden elinkelpoisuuden säilyttäminen edellyttää joko mittavia uudistuksia, joita ei ole näköpiirissä, tai samankaltainen institutionaalinen häiriö kuin Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä tapahtui.

Mafia vahvistaa asemiaan

Hyökkäyssodan alettua Vladimir Putinin hallinto on Soninin mukaan kiristänyt entisestään otettaan yksityisen sektorin yritystoiminnasta. Maaliskuussa Kreml otti käyttöön lakeja ja asetuksia, jotka antavat hallitukselle oikeuden sulkea yrityksiä, sanella tuotantopäätöksiä ja määrätä valmistettujen tuotteiden hinnat. Syyskuussa alkanut ”osittainen” liikekannallepano johti siihen, että säilyttääkseen työvoimansa yritysjohtajien on neuvoteltava virkamiesten kanssa vapauttaakseen työntekijänsä asepalveluksesta.

– Putinin ensimmäisen vuosikymmenen korkeat kasvuluvut johtuivat osittain siitä, että hän keskitti vallan Kremliin ja tukahdutti kilpailijat, kuten hallituksen ulkopuolella toimivat oligarkit. Yksityisten armeijoiden ja alueellisten vapaaehtoispataljoonien luominen Ukrainan sotaa varten on kuitenkin luomassa uusia valtakeskuksia. Tämä tarkoittaa, että hajautettu korruptio nostaa jokseenkin varmasti uudelleen päätään Venäjällä, Sonin sanoo.

– Tämä voi luoda 1990-lukua muistuttavan dynamiikan. Silloin venäläiset yrittäjät luottivat yksityisiin turvallisuuspalveluihin, mafiasuhteisiin ja korruptoituneisiin virkamiehiin säilyttääkseen vastikään yksityistettyjen yritystensä hallinnan. Afganistanin sodan venäläisiä veteraaneja työllistävät rikollisjengit tarjosivat ”suojelua” eniten tarjoavalle tai yksinkertaisesti ryöstivät kannattavia yrityksiä. Palkkasotilasryhmät, jotka Putin loi taistelemaan Ukrainassa, toimivat tulevaisuudessa vastaavassa roolissa, Sonin toteaa.

Kuin Kuuba ja Pohjois-Korea

Päättyypä hyökkäyssota miten tahansa, Venäjän hallitus käyttää Soninin mukaan yksityiseen sektoriin kohdistuvaa valtaa tavalla, joka muistuttaa lähinnä Kuubaa ja Pohjois-Koreaa.

– Venäjän hallitus on kaikkialla läsnä, mutta ei ole riittävän vahva suojellakseen yrityksiä kotiutetuista sotilaista muodostuneilta aseistetuilta mafiaryhmiltä. Varsinkin aluksi niiden kohteena ovat kannattavimmat yritykset sekä kansallisella että paikallisella tasolla, hän ennustaa.

Vaikka Putin menettäisi vallan ja hänen seuraajansa aloittaisi merkittävät uudistukset, kuluu Soninin mukaan vähintään vuosikymmen, ennen kuin Venäjän yksityisen sektorin tuotanto ja kansalaisten elintaso palaavat tasolle, jolla ne vielä vuosi sitten olivat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)