Verkkouutiset

Tela-alustaisten 155 mm:n K9 Moukari -raskaiden panssarihaupitsien koulutusta esiteltiin Parolannummella Hattulassa perjantaina 4. lokakuuta 2019., LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

”Vain tehty tykin ammus auttaa”

Kokoomuksen Timo Heinosen mukaan ammustuotannon nostamisessa on päästävä juhlapuheista tekoihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajan Timo Heinosen mukaan Euroopan maiden pitäisi pystyä kasvattamaan tykistöammusten tuotantomääriä merkittävästi samalla, kun varastot kranaateista alkavat tyhjentyä.

– Ja tässäkään ei nyt riitä ne kuuluisaksi tekemäni juhlapuheet, mitä olemme eri valtioiden suunnista ja valtioiden päämiehiltäkin kuulleet, vaan nyt valtioilta tarvitaan sitoumuksia ja pitkän aikajänteen tilauksia teollisuudelle, jotta tarvittaviin investointeihin ne voisi lähteä ja aidosti kasvattaa tuotantojaan. Pelkällä puhutulla skaalauksella ei tilanne ratkea vaan tarvitaan siis uusia isoja investointeja tuotantomäärien kasvattamiseksi, Timo Heinonen kirjoittaa blogissaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Heinonen huomauttaa, että Yhdysvallat kertoi jo viime tammikuussa lisäävänsä omaa tykin ammusten tuotantoaan kahden vuoden aikana jopa 500 prosentilla.

– Pääseekö maa tällaiseen tasoon, sen aika näyttää. Lopulta kuitenkin vain tehty tykin ammus auttaa. Tällaisia päätöksiä – ja siis aitoja tuotantoja – tarvittaisiin nyt myös muilta länsimailta – Suomi mukaan lukien.

EU-komissio jo toki toukokuussa varasi 500 miljoonan euron lisätuen 155- ja 152-millimetrin tykistöammusten tuotantoon. Tavoitteeksi asetettiin silloin miljoonan tykistön ammuksen tuottaminen ja toimittaminen Ukrainalle vuodessa.

– Nyt pitäisi siis päästä sanoista tekoihin ja valtioiden, Suomi mukaan lukien, päättää lisäammustuotannosta Ukrainan puolustussodan tarpeisiin.

Kirjoituksessaan Heinonen tuo raporteissa mainitun seikan, että Venäjällä riittää tykistöammuksia hyökkäyssodasta huolimatta. ISW:n raportin mukaan niitä tulee Venäjän käyttöön myös Pohjois-Koreasta.

– Pohjois-Koreasta on raportoitu tuodun Venäjän käyttöön jopa tuhat konttia ampumatarvikkeita ja jopa 300 0000 – 500 000 tykistön ammusta. Pohjois-Koreasta virtaava apu siis vahvistaa Venäjän tilannetta. Viime viikolla Viron puolustusvoimien tiedustelukeskuksen päällikkö Ants Kiviselg arvioi, että Venäjällä olisi itsellään vielä noin neljä miljoonaa tykistön kranaattia, Heinonen kirjoittaa.

Heinonen laskee, että Venäjän varastoissa olisi siis näin ollen edelleen EU:n yli 13 vuoden koko tuotantomäärä tykistön kranaatteja.

– Valmiina, hän korostaa.

Hän myöntää, että kulutus on Venäjän toimesta rajua, mutta niin on sen tuotantokin. Tarve on kova myös Ukrainan puolella.

– Ampumatarvikepula on siis molemmin puolin varsin suuri – tai ainakin tarve. Ukrainan selviäminen on siis isolta osin nyt lännen avun varassa. Kyse on siitä, miten paljon haluamme auttaa, mutta myös kasvavassa määrin myös siitä miten paljon pystymme auttamaan. Siksi tuotantomäärien nostamisessa tulee nyt päästä juhlapuheista tekoihin, Heinonen päättää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)