Kun ukrainalaiset käyvät taistelua henkensä ja vapautensa puolesta, lännessä moni tuntee palavaa halua tehdä enemmän heidän tukemisekseen. Ongelmana ei amerikkalaistutkija Dan Altmanin mukaan ole niinkään joukkojen tai resurssien puute, vaan pelko ajautumisesta suoraan selkkaukseen – kenties jopa ydinsotaan – Venäjää vastaan.
Nato tarvitseekin hänen mukaansa strategian, jonka perustana on teoria siitä, mitä se voi tehdä Ukrainan auttamiseksi laajentamatta sotaa suoraksi konfliktiksi puolustusliiton ja Venäjän välillä.
– Historia osoittaa, että Nato ottaisi holtittoman riskin ajautumisesta sotaan vain ylittämällä kaksi Venäjän ”punaista linjaa”: tulittamalla avoimesti venäläisiä joukkoja tai lähettämällä Ukrainaan Nato-maiden lippujen alla toimivia organisoituja taisteluyksiköitä. Niin kauan kuin Nato ei näitä rajoja yksiselitteisesti ylitä, se voi tehdä enemmän Ukrainan auttamiseksi ilman kohtuutonta riskiä, Georgian yliopiston apulaisprofessori Altman sanoo Foreign Affairs -lehdessä.
Jos Naton jäsenmaat haluavat tehdä kaiken voitavansa, niiden olisi hänen mukaansa luovuttava Ukrainalle toimitettavaa aseapua koskevista mielivaltaisista rajoituksista ja kiristää Venäjälle asetettuja pakotteita. Lisäksi Naton tulisi hänen mielestään rohkaista, organisoida ja varustaa sotilaitaan taistelemaan vapaaehtoisesti Ukrainan asevoimien riveissä.
Vapaaehtoisten voima
Se, millaisia asejärjestelmiä länsi tätä nykyä Ukrainalle toimittaa tai jättää toimittamatta, ei Altmanin mielestä perustu mihinkään todelliseen teoriaan tai strategiaan. Nato voisi hänen mukaansa antaa Ukrainan asevoimien käyttöön nykyistä kehittyneempiä panssarivaunuja, hävittäjiä, ja ilmapuolustusjärjestelmiä joutumatta pelkäämään konfliktin eskaloitumista.
Sama koskee hänen mukaansa Venäjälle asetettuja pakotteita – etenkin maakaasun tuonnin rajoittamista.
– Kolmas keino ovat ulkomaiset vapaaehtoiset – strategia, jonka Nato on pitkälti laiminlyönyt, Altman sanoo.
– Jonkin verran vapaaehtoisia toki taistelee jo Ukrainassa yksityishenkilöinä tai Ukrainan kansainvälisessä legioonassa. Nato-maiden olisi kuitenkin kannustettava, varustettava ja rahoitettava niitä sotilaitaan ja veteraanejaan, jotka haluaisivat taistella Ukrainan puolesta. He taistelisivat ukrainalaisissa univormuissa ja ukrainalaisena komentoketjun alaisuudessa, hän toteaa.
– Vapaaehtoisten järjestämisen tuottama hyöty ylittää riskit. Tiedot yli 230 tapauksesta, joissa valtiot ovat värvänneet ulkomaisia sotilaita – usein keskellä meneillään olevaa sotaa – tukevat tätä päätelmää. Elizabeth Grasmeder, joka on tiedot koonnut ja analysoinut, toteaa, että ulkomaisten vapaaehtoisten värvääminen ei ole saanut ensimmäistäkään valtiota ryhtymään sotaan sitä maata vastaan, joka on heidät lähettänyt.