Vain 4 prosenttia amerikkalaisista pitää Grönlannin valtaamista sotilaallisesti hyvänä ideana, kertoo Ipsos-tutkimuslaitoksen kysely. Ylivoimaisen valtaosan (71 %) mielestä ajatus on huono.
Grönlannin hankkimista Yhdysvaltojen hallintaan ylipäätään kannattaa vain 17 prosenttia kyselyyn vastanneista. Kaksi kolmesta ilmaisee huolensa siitä, että Yhdysvaltojen pyrkimykset hankkia Grönlanti vahingoittavat Natoa ja Yhdysvaltojen suhteita eurooppalaisiin liittolaisiin.
Mielipiteet Grönlannin merkityksestä Yhdysvalloille vaihtelevat: joka kolmannen mielestä se on strategisesti tärkeä ja hieman alle joka kolmas (32 %) ei pidä sitä tärkeänä, loput eivät osaa kertoa kantaansa.
Vaikka sotilaallisen voiman käyttöä Grönlannin valtaamiseksi vastustetaan laajasti, Yhdysvaltojen uusien sotilastukikohtien rakentamiselle sinne nykyisten sopimusten nojalla ollaan avoimempia: kolmanneksen mielestä se olisi hyvä ajatus, vastakkaista mieltä on 29 prosenttia.
Ipsosin tutkimus tehtiin 12.-13. tammikuuta ja siihen vastasi 1217 amerikkalaista.





