Verkkouutiset

Menoja pitäisi karsia ennen kaikkea julkisesta hallinnosta. Peräti 86 prosenttia vastaajista valitsi tämän vaihtoehdon. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Vain 26 prosenttia valmis nostamaan veroja

Enemmistön mielestä julkista taloutta pitää korjata menoja leikkaamalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan selvä enemmistö suomalaisista on huolestunut julkisen talouden tilasta.

Vähintään melko huolissaan julkisen talouden tilasta on valtaosa eli 74 prosenttia suomalaisista. Vain kolme prosenttia ei ole julkisen talouden tilasta ollenkaan huolissaan.

Julkista taloutta pitäisi selvän enemmistön mielestä korjata julkisia menoja leikkaamalla. Tätä mieltä oli 59 prosenttia vastaajista. Veroja oli valmiina nostamaan 26 prosenttia vastaajista, 15 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Menoja pitäisi karsia ennen kaikkea julkisesta hallinnosta. Peräti 86 prosenttia vastaajista valitsi tämän vaihtoehdon. Myös yritystuista oltiin valmiita leikkaamaan (56 %), samoin sosiaaliturvasta, eli esimerkiksi työttömyys-, toimeentulo- ja asumistuesta (41 %).

Sen sijaan poliisin, koulutuksen ja puolustusvoimien menoista ei olla valmiita leikkaamaan.

– Taloustutkimuksen kyselyn tulos on selvä viesti siitä, että suomalaiset ovat huolissaan julkisen talouden tilasta. Menot ovat kasvaneet liian suuriksi eikä verojen korotus ole toivottava vaihtoehto tilanteen korjaamiseksi. Menojen leikkaus on myös kansalaisten mielestä ensisijainen vaihtoehto julkisen talouden tervehdyttämiseksi, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies toteaa.

– Kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä menoista ei haluta karsia. Sen sijaan julkinen hallinto nähdään paisuneen liian suureksi. Myös sosiaaliturvassa nähtiin karsimisen varaa, hän jatkaa.

Tutkimuksessa kysyttiin myös, pitäisikö ansiosidonnaista työttömyysturvaa porrastaa siten, että työttömyyspäivärahan taso on aluksi nykyistä korkeampi, mutta se laskee työttömyyden pitkittyessä ja sitä maksetaan nykyistä lyhyemmän aikaa. Tämä on ollut elinkeinoelämän ehdotus työn vastaanottamisen kannustinloukkujen purkamiseen.

Merkittävästi suurempi osa, 48 prosenttia, vastasi kysymykseen myöntävästi, 32 prosenttia vastasi ei.

Taloustutkimus haastatteli 1 002 henkilöä elokuun alussa (1.–3.8.2022). Kysely tehtiin internetpaneelissa, ja otos edustaa Suomen aikuisväestöä. Tulokset painotettiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan väestötilastoja vastaaviksi. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)