Lääketieteen emeritusprofessori Jorma Paavonen sekä professori, ylilääkäri Antti Mäkitie kummastelevat Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa sote-uudistuksen seurauksena perustettujen hyvinvointialueiden suurta määrää.
Kaksikon mukaan on vaikea perustella, miksi Suomen kokoisessa maassa tarvitaan yhteensä 21 hyvinvointialuetta.
– On vaikea ymmärtää, että väestömäärältään pienessä Suomessa tarvitaan parikymmentä sote-aluetta, joihin rakennetaan mittava ja byrokraattinen hallintohimmeli ilman, että se tuottaa lisäarvoa potilaille, kaksikko kirjoittaa.
Kummastelua herättää myös lääkäripula. Kirjoittajat huomauttavat, että lääkäreitä tai virkoja puuttuu niin julkisesta terveydenhuollosta, perusopetuksesta, erikoistumiskoulutuksesta kuin tutkimuksestakin.
Ongelma ei kaksikon mielestä korjaannu pelkästään koulutusmäärien lisäämisellä tai vastuun siirtämisellä sairaanhoitajille. Sen sijaan terveydenhoidossa tulisi panostaa työn parempaan organisointiin.
– Tavoitteena tulee sen sijaan olla hyvin organisoitu työ, jossa ammattilaiset voivat keskittyä ydinosaamiseensa, kaksikko tiivistää.
Kirjoittajien mukaan esimerkiksi digitalisaation tulisi edistää tätä tavoitetta, mutta käytännössä esimerkiksi Apotin kaltaiset uudet potilastietojärjestelmät ovat merkittävästi vähentäneet kliiniseen työhön käytettävää aikaa.
Merkittävä ongelma on myös perusterveydenhuollon aliresursointi. Siinä, missä erikoissairaanhoitoon on 2010-luvulla syntynyt 10 000 uutta työpaikkaa, ovat perusterveydenhuollon resurssit heikentyneet. Tämän vuoksi lääkärivastaanottojen määrä ei vastaa kysyntää, joka taas kuormittaa päivystysvastaanottoja ja erikoissairaanhoitoa.
Ratkaisuksi kaksikko esittää omalääkärimallia, jota on esitetty myös sosiaali- ja terveysministeriön tilaamassa terveydenhuollon nykytilan selvityksessä.
– Saman lääkärin hoitaessa potilasta pitkäjänteisesti hoidon laatu paranee ja kuolleisuus, kalliiden päivystyspalveluiden käyttö ja kustannukset vähenevät, kirjoittajat huomauttavat.
Suomalainen terveyskeskusmalli, jossa perusterveydenhuollon palvelut keskitetään suuriin terveydenhuollon yksiköihin, ei saa kirjoittajilta kehuja. He huomauttavat, että malli on koko Euroopassa harvinainen.
– Useat EU-maat hajauttavat perusterveydenhuoltonsa yleislääkäri-ammatinharjoittajille ja perhelääkäreille, jonka kansalainen saa itse valita, eikä jonoja synny, kaksikko kertoo.
Kaksikko linjaa, että terveydenhuollon kehittäminen ei tapahdu uusilla organisaatiomalleilla tai digitalisaatiolla, vaan kuuntelemalla asiantuntijoita sekä niitä, jotka työtä tekevät.
– Tutkimustietoa on, ja se pitää nyt kääntää politiikan kielelle ja jalkauttaa etulinjaan. Monissa maissa onkin jo tiedeministeri tai hallituksen tiedeneuvonantaja. Sellainen tarvittaisiin myös Suomeen, kaksikko ehdottaa.