Yhdysvaltain strategisessa ajattelussa on nimekkään puolalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkijan, professori Slawomir Debskin mukaan tiettyjä ansoja, joihin presidenttien myötä vaihtuvat hallinnot toistuvasti lankeavat.
– Vuonna 1945 Jaltalla demokraattipresidentti Franklin Delano Roosevelt vaihtoi Puolan ja muiden Keski-Euroopan maiden vapauden [neuvostodiktaattori Josif Stalinin lupaukseen liittyä sotaan Japania vastaan, Puolan ulkopoliittisen instituutin johtajana pitkään toiminut Debski kirjoittaa X:ssä.
Vain muutamaa kuukautta myöhemmin – Rooseveltin jo kuoltua – Jaltan sopimus tunnustettiin Washingtonissa raskaaksi virheeksi, ja seuraavan puolen vuosisadan ajan Yhdysvallat keskittyi ulkopolitiikassaan nimenomaan Kremlin muodostaman uhan torjumiseen, hän muistuttaa.
– Donald Trumpin hallinnon sotkeuduttua jälleen kerran sotaan, jota se ei oletettavasti halunnut, on vaikea tuntea luottamusta yhä uusien amerikkalaisten ”nerojen” pitkän aikavälin strategiseen näkemykseen, College of Europe -yliopiston vierailevana professorina nykyisin toimiva Debski toteaa.
Keski-Euroopan maissa, joita hän luonnehtii edelleen USA:n uskollisimmiksi liittolaisiksi Euroopassa, ymmärretään hän mukaansa hyvin, mitä toisen maailmansodan aikainen Britannian pääministeri Winston Churchill tarkoitti sanoessaan, että amerikkalaisten voi aina luottaa tekevän oikein – sen jälkeen, kun kaikki muut mahdollisuudet on käytetty loppuun.
– Jos joku Washingtonissa olisi ollut valmis kuuntelemaan, tässä yksinkertainen neuvo: Venäjä pyrkii heikentämään Yhdysvaltoja ja elää mieluummin Kiinan kuin Amerikan hallitsemassa maailmassa, Debski huomauttaa.
Valkoisessa talossa elätellyt ajatukset liittoutumisesta Venäjän kanssa Kiinaa vastaan ja selän kääntämistä Ukrainalle, joka aktiivisesti vastustaa Venäjän ja Kiinan vaikutusvallan vahvistumista Euroopassa, eivät ole hänen mielestään vain mielikuvituksellisia ja virheellisiä – ne myös heikentävät luottamusta USA:n poliittisen eliitin kykyyn arvioida rationaalisesti ympäröivää maailmaa.
In American strategic thinking, there are deep ruts that successive administrations fall into from time to time. In 1945, at Yalta, Democratic President Franklin Delano Roosevelt traded away the freedom of Poland and other Central European nations in exchange for Stalin’s entry… https://t.co/KIxSgyCY8j
— Sławomir Dębski (@SlawomirDebski) March 18, 2026
The Trump administration believes ending the Ukraine War by improving relations with Russia could weaken China’s global influence.
— Clash Report (@clashreport) March 18, 2026
The idea is to pull Russia closer to the U.S. through incentives like economic ties, shifting the balance of power away from China — seen as the… pic.twitter.com/9DCn0IxjSp