Hallitus vapautti viime maanantaina kahdeksanprosenttiset oluet, siiderit ja viinit ruokakauppoihin, mutta alkoholipolitiikan uudistusten päätepiste ei ollut tässä. Alkoholiasioista vastaava sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kertoo Verkkouutisten videohaastattelussa, mitä kaikkea on odotettavissa vielä tällä hallituskaudella.
Ensi kevääseen eli hallituksen puoliväliriiheen mennessä valmistuu selvitys koskien viinien vapauttamista ruokakauppoihin eurooppalaiseen tapaan.
– Tämä selvitys on alkamassa ja käynnistymässä vielä tämän kesän aikana. Riihessä sitten katsomme, johtaako se toimenpiteisiin.
Hallituksen alkoholipolitiikka on edennyt maltillisin askelin ja erinäisten poliittisten kompromissien kautta. Uudistuksia kuitenkin tapahtuu. Grahn-Laasonen viittaa hallituksen ”pakettiin”, jossa autetaan suomalaisia pienpanimoita, mahdollistetaan tilamyyntiä laajemmin suoraan valmistuspaikoilta ja mahdollistetaan vientiä poistamalla ulkomaille suuntautuvan markkinoinnin rajoituksia.
– Ja sitten meiltä on tulossa tämä toimitusmyyntiä koskeva hallituksen esitys, joka mahdollistaa verkkokaupan ja kotiinkuljetuksen.
Hallituksen päätös vapauttaa vain käymisteitse valmistetut kahdeksanprosenttiset juomat saattaa johtaa vielä EU-oikeuden tuomioon.
Jos EU ottaa tähän kantaa, vapautetaanko siinä tapauksessa myös lonkerot, jotka jäivät nyt Alkoon?
– Ei olla käyty niin pitkälle tätä keskustelua. Voi olla hyvinkin mahdollista, että tähän tulee myöhemmin EU-oikeuden ratkaisu, mikäli nämä toimijat, tuottajat tällaista kantelureittiä käyttävät. Ja sitten se viimeistään tulee lopullisesti selvitettäväksi, mikä EU-oikeuden tulkinta on tästä valmistustaparajoitteesta.
Jos EU:lta tulee sapiskaa Suomen ratkaisusta, onko näin, että taaksepäin tuskin edetään?
– Ei edetä taaksepäin. Uskoakseni katse on eurooppalaisessa tiessä kohti vastuullista vapauttamista.
Hallituksen on tarkoitus selvittää myös alkoholisääntelyn siirtämistä sosiaali- ja terveysministeriöstä työ- ja elinkeinoministeriöön. Grahn-Laasosen mukaan tämäkin selvitys on lähiaikoina käynnistymässä ja tuloksia odotetaan kevään puoliväliriiheen.
Voiko alkoholisääntelyn siirto (toiseen ministeriöön) tapahtua jo tämän hallituksen aikana?
– On mahdollista, mutta en halua ennakoida, mikä se (selvityksen) ratkaisu tulee olemaan.