”Vähän kuin viinakauppaan murtautunut alkoholisti”

Tieto hallitusneuvottelujen 2019 kehotuksesta rahankäyttöön puhuttaa.
Hallitusneuvottelujen pitopaikka Säätytalo. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Hallitusneuvottelujen pitopaikka Säätytalo. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) paljastus kevään 2019 hallitusneuvotteluista herättää reaktioita. Haavisto, joka osallistui Antti Rinteen (sd.) hallituksen muodostamiseen vihreiden väliaikaisena puheenjohtajana, jakoi kokemuksiaan neuvotteluista Ilta-Sanomien ja CMI:n perjantaisessa vaalitentissä.

– Muistan Rinteen hallituksen alkumetrit neuvotteluissa Säätytalolla, jossa fläppitaululla luki ”rahaa on”, Haavisto kertoi.

Valtion velkaantuminen ja julkisen talouden kunto ovat nousseet kevään eduskuntavaalien keskeisiksi teemoiksi. Nyt useat kommentoijat ja poliitikot ovat ehtineet otta kantaa neljän vuoden takaisen fläppitaulun viestiin.

Myös Trainers’ Housen perustaja, yrittäjä Jari Sarasvuo kommentoi asiaa Twitterissä.

– Onko totta, että Antti Rinteen kootessa nykyistä hallitusta neuvotteluhuoneen fläppitaululle oli kirjoitettu ohjeistus: ”Rahaa on”?

– Sehän on vähän kuin viinakauppaan murtautunut alkoholisti sanoisi, että ”Viinaa on”, Sarasvuo rinnastaa.

Kansanedustajista Haaviston kertomukseen on ottanut kantaa muun muassa eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen.

– Sanattomaksi vetää, hän kommentoi ”Rahaa on”-viestiä.

Kansanedustajan mukaan nyt olisi hyvä mahdollisuus korjata tehdyt virheet.
Uskottavuus voi saada julkisuudessa kolhuja, vaikka mitään väärää ei olisi tehtykään, Raine Tiessalo muistuttaa näkökulmassaan.
Jukka Kopran mukaan SDP on aiemmin ottanut rahoittajansa edustajan mukaan neuvottelemaan hallitusohjelmasta.
Mainos