Japanin pääministeri Sanae Takaichi. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / KAZUHIRO NOGI

”Vaarallinen teko” – Kiina otti F-15-hävittäjät kohteeksi

Kiinan ja Japanin välit ovat olleet tulehtuneet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinalaiset hävittäjälentokoneet ovat lukinneet tulenjohtotutkansa Japanin sotilaskoneisiin ainakin kahdesti lauantaina kansainvälisen merialueen ilmatilassa. Asiasta kertoo Japanin puolustusministeri Shinjirō Koizumi julkaisussaan X-viestipalvelussa.

Ministerin mukaan tutkalukitukset tapahtuivat kansainvälisillä vesillä Okinawan pääsaaren kaakkoispuolella. Ensimmäinen tapaus sattui lauantaina noin kello 16.32–16.35 paikallista aikaa, ja toinen noin kello 18.37–19.08.

Kiinalaiset J-15-hävittäjäkoneet nousivat Liaoning-lentotukialukselta. Japanilaiskoneet olivat Japanin itsepuolustusvoimien F-15-hävittäjiä.

Koizumi tuomitsee teon julkaisussaan ja kuvailee toimintaa ”vaaralliseksi teoksi”. Hänen mukaansa Japani on esittänyt tapahtuneesta Kiinalle virallisen protestin ja tiukan vaatimuksen siitä, ettei vastaavaa tapahdu uudelleen.

Tapaus sijoittuu aikaan, jolloin Kiinan ja Japanin välit ovat kiristyneet muun muassa Taiwan-kysymyksen ja sitä koskevan Japanin pääministeri Sanae Takaichin kannanoton vuoksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)