Poliittisen historian dosentti Pekka Niirasen uutuuskirja tuo esiin Urho Kekkosen toimintaa Etsivässä keskuspoliisissa vuosina 1919-1927. Muistelmissaan Kekkonen sivusi ajanjaksoa vain lyhyesti.
Vapaussodassa Kekkonen oli osallistunut ansiokkaasti useisiin taisteluihin ja hän yleni ryhmäpäälliköksi. Heinäkuussa 1919 Kekkonen pääsi töihin Yleisesikunnan passiosastolle. Sen tehtävänä oli muun muassa tiedustelu ja vankien kuulustelu.
Ura passiosastolla kesti vain muutaman kuukauden, koska Kekkonen siirtyi kokonaan uuden laitoksen eli Etsivän keskuspoliisin palvelukseen. Vuosien mittaan hän työskenteli eri vakansseilla niin Helsingissä kuin muuallakin Suomessa ja oli ajoittain muun muassa Kajaanin alaosaston päällikön sijaisena.
Viraston toiminta kohdistui selkeästi kommunisteja vastaan. EK:n päällikkönä pitkään toimineen Esko Riekin mukaan kommunismin vastainen taistelu oli paitsi viraston päätehtävä myös sen elämäntehtävä. Tämän ajattelumallin myös Kekkonen omaksui sujuvasti.
Kekkosen kiinnostus kohdistui erityisesti kommunistien maanalaiseen toimintaan. Kekkonen pääsi tarmokkuudellaan ja kyvykkyydellään muutamassa vuodessa Riekin luottomieheksi. Nuorelle alaiselle saattoi antaa mitä erilaisimpia tehtäviä.
Kainuussa metsäalan yrittäjät olivat tyytyväisiä siihen, että Etsivä keskuspoliisi jahtasi savotoille, uitoille ja sahoille itärajan takaa soluttautuneita kommunisteja. Yhteistyö oli työnantajille niin hyödyllistä, että puutavarayhtiöt maksoivat jopa osan EK:n Kajaanin alaosaston kustannuksista.
Tiukka kuulustelija
Huhujen mukaan Kekkonen oli tiukka kuulustelija, joka sai paatuneimmankin isänmaanpetturin vapisemaan. Monet tunnustivat kuulusteluissa tekoja, joita eivät olleet välttämättä tehneetkään. Jotkut kainuulaiset kommunistit muistelivat myöhemmin, että Kekkonen saattoi käyttää hyvin voimakkaita fyysisiä kuulustelukeinoja.
Erilaisia tarinoita Kekkosen kuulusteluissa käytetyistä voimakeinoista liikkui vielä 1950-luvulla. Esimerkiksi poliittiset vastustajat muun muassa SDP:sta ja kokoomuksesta pyrkivät hankkimaan kaikkea mahdollista skandaaliaineistoa, jota voitaisiin käyttää pääministeri Kekkosta vastaan presidentinvaalien alla.
Yksi tarina kertoo, että Kekkonen olisi kuulusteluissa pahoinpidellyt kommunisteja ”pranstakkaa” käyttämällä. Kyseessä on hiilihanko, josta Kekkonen itse käytti nimitystä kohennuskeppi. Monia väitteitä Kekkosen väkivaltaisista kuulustelumenetelmistä on siis olemassa, mutta Niirasen mukaan mitään todisteita ei toistaiseksi ole löytynyt. Monissa tapauksissa kyse saattaa olla Kekkos-tarinoista, joita on lukemattomia.
Moskovaan jo vuonna 1926
Monilta tutkijoilta on jäänyt huomaamatta, että tuleva presidentti kävi ensimmäisen kerran Neuvostoliitossa jo vuonna 1926. Monissa tutkimuksissahan ensimmäisen matkan on väitetty olleen vasta vuonna 1945.
Kekkonen lähetettiin yhdessä toisen EK:n työntekijän kanssa kymmeneksi päiväksi Moskovaan. Suomen lähetystössä oli käynyt varkaita ja rahan lisäksi kassakaapista oli kadonnut salaisia asiakirjoja. Miesten piti selvittää lähetystörakennuksen turvallisuustilanne, joka paljastui pian ala-arvoiseksi. Pihalle ja portaisiin pääsi kuka tahansa, mikä teki varkaudet helpoksi keskellä päivää.
Ongelmallista oli myös venäläinen palvelushenkilökunta, joilla todennäköisesti oli yhteyksiä Neuvostoliiton tiedustelukoneistoon. Myöhemmin tosiaan selvisi, että neuvostoliittolaisilla oli ollut avain lähetystön kassakaappiin lähetystön perustamisesta saakka.
Kekkosen ja hänen kollegansa tekemässä muistiossa kehotettiin muun maussa hankkimaan lähetystölle täysin uusi rakennus ja parantamaan vartiointia.
Välirikko
Lokakuussa 1926 Helsingin poliisimestari Hjalmar Honkanen antoi Helsingin Sanomille haastattelun, jolla oli merkittäviä seurauksia myös Kekkoselle. Honkanen oli käynyt Berliinin kansainvälisessä poliisikongressissa ja havainnut, että keskittäminen ja supistaminen oli muualla Euroopassa vallalla.
Honkasen johtopäätös oli selkeä, EK oli lakkautettava, koska kommunisteista ei ollut enää vaaraa. Poliisimestari sai tukea arvovaltaisilta tahoilta, kuten Uudenmaan läänin maaherralta. Kysymys EK:n tulevaisuudesta herätti lehdistössä suurta kiinnostusta.
Myös Kekkonen osallistui viraston asemasta käytyyn keskusteluun. Hän kirjoitti Turun Sanomiin artikkelisarjan, joissa käsiteltiin laajasti rikospoliisin uudelleenjärjestelyn suuntaviivoja. Oleellisin oli kohta, jossa Kekkonen ei nähnyt enää tarvetta säilyttää EK:ta itsenäisenä virastona. Mies, jolla oli kuulustelujen kautta läheinen tuntuma kommunisteihin, katsoi, että kommunistien toiminta oli laskusuunnassa Suomessa.
Kekkosen kirjoitukset tietenkin raivostuttivat Riekin ja myös hänen esimiehiään sisäasiainministeriössä. Riekki tunsi tulleensa petetyksi ja nimitti artikkelien julkaisemista raukkamaisuudeksi. Riekin ja Kekkosen välit eivät enää palautuneet ja Kekkonen erosi Etsivästä keskuspoliisista maaliskuussa 1927.
Pekka Niiranen: Ohrana Kekkonen. UKK Etsivässä keskuspoliisissa 1919–1927. 477 sivua. SKS Kirjat.
