[rev_slider alias=”liittovaltio-01″ mode=”header”][/rev_slider]
Euroopan unioni ei välttämättä kehitykään laajojen sopimusmuutosten ja hallinnon keskittämisen kautta. Tämän vuoden poliittiset virtaukset ohjaavat EU:ta sen unohdetun perustajaisän, Friedrich von Hayekin, määrittelemään suuntaan.
Euroopan unionin syventämiskeskustelu junnasi vuosia paikallaan. Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) valuviat olivat tiedossa sen perustamisesta lähtien. Puuttui yhteinen taloushallinto. Askeleita siihen suuntaan ei uskallettu ottaa.
Ison-Britannian EU-ero tarjosi uuden väylän harppaukselle kohti aiempaa tiiviimpää unionia. Sitä tilaisuutta halusi käyttää hyväkseen Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker esittelemällä oman visionsa EMU:n syventämisestä sekä askelista kohti yhteistä puolustusta. Juncker kutsui tilaisuutta ”mahdollisuuksien ikkunaksi” unionin tilaa koskevassa puheessaan syyskuussa.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron esitti oman visionsa EU:n kehittämisestä jo ennen presidentinvaaleja keväällä ja lukuisia kertoja sen jälkeen: yhteinen valtiovarainministeriö ja taloushallinto euroalueelle, yhteinen puolustus sekä lukuisa määrä uusia virastoja.
Macronin EU-visio oli niin laaja, että siitä tarttui tiedotusvälineiden mukana yleisölle vain palasia – niitä asioita, jotka kiinnostavat ihmisiä eniten. Osin myös kielimuuri haittasi moniulotteisin viestin välittymistä kokonaisuudessaan eri Euroopan maihin. Esimerkiksi suomalaisissa tiedotusvälineissä seurataan heikosti sekä Saksan että Ranskan tiedotusvälineitä. Se ohentaa kokonaiskuvaa.
[rev_slider alias=”liittovaltio-02″][/rev_slider]
Kaikkein olennaisin Macronin strategiassa jäi monilta huomaamatta: toisin kuin Juncker, Macron ajaa useamman vauhdin Eurooppaa eikä välitä siitä, jos jotkut jäävät pois kyydistä.
Tämä on merkittävää erityisesti siitä näkökulmasta, että yksittäisten maiden haluttomuus edetä integraatiossa ei estä hyvinkin pitkälle menevää liittovaltiokehitystä niin taloudessa kuin puolustuksessakin.
Suomi ottaa kantaa
Euroopan unionin puolustusulottuvuuden kehittämiseen Suomi on ottanut positiivisen kannan. Kuitenkaan Macronin ja Itävallan konservatiivisen liittokanslerin Sebastian Kurzin ajatukseen EU:n iskujoukoista, joita käytettäisiin EU:n rajojen ulkopuolella kriisien taltuttamiseen, Suomen hallitus ei ole ottanut kantaa.
Taloudelliseen integraatioon Suomi on ottanut kantaa. Suomen hallitus määritteli oman kantansa EMU:n kehittämiseen e-kirjeessään eduskunnalle. EMU:n kehittämiseen markkinatalous ja sijoittajavastuu edellä Suomi suhtautuu positiivisesti, mutta torjuu kaiken mahdollisen velkojen yhteisvastuun ja yhteisen taloushallinnon.
Yhteisvastuuta on kuitenkin monenlaista. Julkisuudessa esillä ollutta jäsenmaiden keskinäistä vastuuta veloista eivät toivo kuin entiset kriisimaat. Se ei ole ollut Macronin eikä etenkään Saksan agendalla. Sen sijaan yhteinen taloushallinto, joka rahoitettaisiin yhteisellä veronkannolla ja jossain vaiheessa myös velalla, on Macronin agendalla. Sitä on tukenut myös Saksan liittokansleri Angela Merkel.
Viime viikolla eduskunnan talous- ja suuri valiokunta kuulivat asiantuntijoita EMU:n kehittämiseen liittyen. Yhteisvastuu oli vahvasti agendalla. Valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Tuomas Saarenheimo totesi, että pankkiunionin kaltaiseen yksityiseen yhteisvastuuseen Suomi suhtautuu positiivisesti, mutta jäsenmaiden välisen yhteisvastuun Suomi torjuu.
Hän muistutti, että mikään liittovaltio ei ole rakentunut jäsenmaiden väliselle velkojen yhteisvastuulle historiassa. Sellainen olisi vaarallinen kokeilu. Onneksi sellainen ei ole agendallakaan.
Saarenheimo vei keskustelun olennaiseen: siihen, että jossain vaiheessa pitää päättää, mitkä kysymykset kuuluvat Euroopan unionin tai euroalueen tasolla hoidettaviksi ja mitkä eivät. Niin rakentuu oikea liittovaltio. Niin rakentui myös Yhdysvallat.
Jos esimerkiksi puolustushankintoja tehdään yhdessä, jossain vaiheessa on luontevaa ottaa sitä varten velkaa ja yhteisten asioiden hoitaminen edellyttäisi myös veronkantoa.
Tämä on se rakenne, jota Macron ja Merkel ajavat.
FDP:kö ongelma?
Saksan liittopäivävaalien jälkeen Macronin ja Merkelin yhteisten EMU-haaveiden tulkittiin romuttuneen. EU:n syventämisen sitoutunut suuri koalitio ei saanut vaaleissa riittävää tukea. Sen sijaan liberaali FDP-puolue sai niin suuren kannatuksen, ettei hallitusta pystyttäisi muodostamaan ilman sitä.
[rev_slider alias=”liittovaltio-03″][/rev_slider]
FDP:n linja tulkittiin euroskeptiseksi. FDP on muun muassa vaatinut, että euroalueelta eroaminen ja jäsenmaiden velkajärjestelyt tehdään mahdollisiksi. Yhteisvastuuseen FDP suhtautuu erityisen torjuvaksi. Yhteistä taloushallintoa puolue ei pidä tarpeellisena, joskaan ei torju sitä kategorisesti.
Liittovaltiokriittinen FDP ei kuitenkaan ole.
”Olemme vakuuttuneita siitä, etä eurooppalaista yhdentymisprosessia pitää jatkaa desentralisoiduksi ja liittovaltioksi muotoilluksi Euroopan unioniksi. Tämä tie on vaihtoehto Euroopan taantumiselle kansallisvaltioiden pikkupolitikoinniksi tai toisaalta keskitetyn eurooppalaisen supervaltion perustamiselle”.
Näin lukee FDP:n ohjelmassa. Liberaalipuolueella on suuri merkitys siihen, miten Saksa tulevaisuudessa vastaa Ranskan yhdentymiskutsuun. FDP kulkee Friedrich von Hayekin viitoittamaa tietä.
Hayek maalaili liittovaltiota
Liittovaltioita on erilaisia. Sen tiesi jo Euroopan liittovaltiosta vuonna 1939 visioinut klassisen liberalismin suuri ideologi ja taloustieteen nobelisti Friedrich von Hayek, jonka ajatukset heijastuvat voimakkaasti sekä Macronin että FDP:n ajattelussa.
Hayekin kirjoittama kirjoitus The Economic Conditions of Interstate Federalism ilmestyi toisen maailmasodan käynnistyessä syyskuussa 1939.
Hayekin perusväite oli, että avoin markkinatalous ja poliittinen unioni kulkevat käsikädessä. Ne tarvitsevat toisiaan ja kehittyvät yhdessä.
Hayek totesi, että liittovaltion pitäisi rajoittaa itsensä estämään markkinatalouden vastaisia toimia. Silloin jäsenvaltiot (osavaltiot) keskittyisivät kilpailemaan siitä, missä toimitaan tehokkaimmin.
Hayekin visio liittovaltion kehittymisestä ei edellytä vahvaa taloushallintoa, se edellyttää vahvoja markkinoita.
Yhteisen taloushallinnon merkitystä valuutta-alueen toimivuuden kannalta on kenties ylikorostettu.
Tärkeämpää kuin talous- ja rahaliiton yhteinen finanssipolitiikka on modernin optimaalisen valuutta-alueen teorian mukaan se, että palkka- ja hintajäykkyydet valuutta-alueella ovat samat. Työvoiman ja pääomien liikkuvuuden ohella se on keskeisin ehto sille, että jäsenmaa hyötyy eikä kärsi valuutta-alueeseen kuulumisesta.
Muut kuin Saksa kärsivät nyt
Palkka- ja hintajäykkyyksien ongelman mekanismi on varsin yksinkertainen. Yleensä kaikki on hyvin noususuhdanteessa. Palkoilla on tapana joustaa hyvin ylöspäin sen mukaan, mitä on tuottavuuden perusteella varaa maksaa.
Hinnoilla on tapana joustaa hyvin ylöspäin, mutta heikosti alaspäin. Ainoa tapa huolehtia siitä, että hinnat joustavat, on mahdollisimman laaja kilpailu kaikilla aloilla.
Ongelmat syntyvät silloin, kun tulee negatiivinen taloudellinen shokki ja taantuma. Niissä maissa, joissa on joustavat työmarkkinat ja kilpailulliset tuotemarkkinat, palkat ja hinnat sopeutuvat. Ne pärjäävät hyvin taantumassa. Sen sijaan jäykkien työmarkkinoiden ja heikon kilpailun maissa tilanne on heikompi kuin, jos näissä maissa olisi itsenäinen rahapolitiikka, joka huolehtisi joustoista suhteessa järjestelmältään joustaviin maihin.
Yhteisellä valuutta-alueella tämä mekanismi vahvistuu. Jäykkien työmarkkinoiden ja heikon kilpailun maissa ainoa joustava tekijä on työllisyys. Silloin työttömyys kasvaa. Joustava maa taas hyötyy joustamattomien maiden kustannuksella suhteellisen kilpailukykynsä paranemisesta.
Tämä on ollut euroalueen ongelma. Saksan työmarkkinat joustavat hyvin ja tuotemarkkinat ovat kilpailulliset.
Ratkaisu tähän ongelmaan ei suinkaan ole yhteinen taloushallinto ja tulonsiirrot heikommin kehittyville maille. Tällaiset tulonsiirrot pitävät itse asiassa huolen siitä, että heikompien maiden ei tarvitse kehittää itseään.
Oikea ratkaisu palkka- ja hintajäykkyyksien ongelmaan on tehdä jäykkyyksistä samanlaiset. Se taas ei onnistu millään muulla kuin yhdenmukaisella lainsäädännöllä.
Se ei tarkoita keskussuunnittelua, vaan yhteisiä sääntöjä kaikille. Se on linja, jonka Saksa sotien jälkeen valitsi Ludwig Erhardtin muotoileman sosiaalisen markkinatalouden kautta. Se tarkoitti, että valtio määrittelee markkinataloudelle pelisäännöt, mutta ei puutu niihin. Tämä oli jatkumoa von Hayekin linjalle.
Se on linja, jota Macron ajaa nyt keskeisimpänä eurooppalaisen integraation osana.
Eurooppa-poliittisessa puheessaan Sorbonnen yliopistossa Pariisissa syyskuun lopulla Macron kertoi tavoitteekseen, että vuonna 2022 kaikki Saksan ja Ranskan yrityksiä koskeva lainsäädäntö olisivat yhdenmukaisia.
Perusteellisesi tulkittuna se tarkoittaa myös työmarkkinoita koskevaa lainsäädäntöä. Ranska on tänä vuonna ripeästi uudistanut työmarkkinalainsäädännön joustavaksi. Maa valmistautuu talouspoliittiseen unioniin Saksan kanssa.
Se on todellista liittovaltion rakentamista von Hayekin hengessä. Se myös ratkaisee keskeisimmän ongelman optimaalisen valuutta-alueen suhteen. EU on yhdenmukaistanut paljon lainsäädäntöä, mutta markkinoiden suhteen pelisäännöt eroavat edelleen työmarkkinoilla ja yritysten suhteen.
Halukkaat maat voivat liittyä tähän joukkoon. Optimaalisessa tilanteessa sopeutumiseen kyvyttömät maat voivat FDP:n ehdotuksen mukaisesti erota euroalueesta.
Suomi ampuu itseään jalkaan, jos se haluaa pysyä eurovaluutassa eikä pyri kytkeytymään Ranskan ja Saksan talousunioniin.