Elinkeinoministeriksi Wille Rydmanin (ps.) tilalle loppuviikosta noussut Sakari Puisto (ps.) puhui sunnuntaina perussuomalaisten puoluekokouksessa Lahdessa.
Puiston mukaan Suomen talouskasvun vauhdittaminen on erityisen tärkeää.
– Meidän pitää saada lisää kasvua ja parannettua kasvun edellytyksiä oikeastaan kaikin tavoin. Tämä on tärkeää Suomelle, mutta myös meidän puolueellemme, Sakari Puisto sanoi.
Tuore ministeri kertoi kiinnittävänsä huomiota erityisesti yritysrahoitukseen.
– Ihan tavallisen suomalaisen pienyrittäjän yrityksen rahoituksen edellytysten ja olosuhteiden parantaminen. Oli kyseessä sitten tavallinen yrittäjyys, korkean teknologian startup-yritys tai vaikkapa maatalouden yritys, niin tässä on paljon työnsarkaa.
Sakari Puiston mukaan kotimaiset yrittäjät kärsivät monista akuuteista ongelmista, kuten YEL-vakuutusmaksujen aiheuttamasta taakasta.
Puisto kehotti Suomea hakemaan markkinoilla aggressiivisesti uusia kauppaväyliä. Ministeri mainitsi Japanin, johon hän matkusti viime viikolla osana tasavallan presidentti Alexander Stubbin delegaatiota.
Monilla suomalaisilla yrityksillä on osaamista väestönsuojiin liittyen.
– Japanilla on kolme uhkaa: Pohjois-Korea, mahdollinen uhka Kiinasta ja mahdollinen uhka Venäjältä. 130 miljoonaa ihmistä eikä väestönsuojia, Sakari Puisto totesi.
Luovilla aloilla ja ruoka-alalla voi olla elinkeinoministerin mukaan hyödyntämätöntä potentiaalia viennissä. Hän puhui myös turpeesta.
– Ajattelen, että tässä on tapahtunut muutama herätys. Nato-jäsenyys oli yksi asia, Ottawan sopimus ja jalkaväkimiinat oli toinen, ja uskon että turve voi olla kolmas. Voimme havahtua yhtäkkiä siihen, että tarvitsemmekin sitä, Puisto sanoi.





