Uudet alokkaat saavat varusteet Santahaminan varuskunnassa Helsingissä loppiaisena 6. tammikuuta 2020. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Uudet alokkaat astuvat palvelukseen

Noin 12900 alokasta saapuu joukko-osastoihin 5. tammikuuta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tammikuussa palveluksensa aloittavista vajaat 10 000 aloittaa maavoimien joukko-osastoissa. Noin 1 700 asevelvollista aloittaa sotilasuransa Merivoimien palveluksessa, kertoo Puolustusvoimat.

Loput jakaantuvat Rajavartiolaitoksen ja Ilmavoimien joukko-osastoihin. Ruotsinkieliset alokkaat aloittavat palveluksensa pääosin Uudenmaan prikaatissa.

Suurimmat vastaanottavat joukko-osastot ovat Porin prikaati, Karjalan prikaati ja Kainuun prikaati Maavoimista.

Varusmiespalvelusaika on joko 165, 255 tai 347 päivää. Miehistötehtäviin koulutettavien palvelusaika on pääsääntöisesti 165 tai 255 päivää. Upseereiksi, aliupseereiksi ja miehistön vaativimpiin erityistehtäviin koulutettavien asevelvollisten palvelusaika on 347 päivää. Heitä on palveluksen suorittavista noin puolet.

Palvelus alkaa kuusi viikkoa kestävällä alokasjaksolla. Varusmiehet totuttelevat ensimmäisten viikkojen aikana perusyksikön ja joukko-osaston päivärytmiin. Alokasjakson aikana he oppivat sotilaallisen toiminnan yleiset perusteet ja sotilaan perustaidot ampumisesta, taistelukoulutuksesta ja toimintakyvyn ylläpidosta.

Peruskoulutus antaa kaikissa puolustushaaroissa varusmiehille vankan pohjan toimia turvallisesti yksittäisenä sotilaana, taistelijaparina ja osana partiota.

Kahdeksanteen palvelusviikkoon mennessä tehdään koulutushaara- palvelustehtävä- ja johtajavalinnat. Koulutushaaravalinnoissa määräytyy, minkä koulutushaaran peruskurssin varusmies suorittaa koulutushaarajaksolla. Palvelustehtävä- ja johtajavalinnoissa määritetään palvelustehtävä ja palvelusaika sekä valitaan varusmiehet johtajakoulutukseen.

Alokasjakson aikana varusmiehet voivat hakea omaa osaamistaan ja siviilikoulutustaan vastaaviin erityistehtäviin. Palveluksen aikana haettavissa erityistehtävissä pääsee hyödyntämään omia taitoja ja hankkimaan työkokemusta sekä kontakteja tulevaisuutta varten.

Erityistehtäväpaikkoja löytyy esimerkiksi tiedustelu-, tietotekniikka-, tutkimus-, viestintä- ja media- sekä kirkolliselta alalta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)