Verkkouutiset

Silicon Valley Bank Tempessa, Arizonassa. ”SVB:n romahtaminen oli oppikirjatapaus huonosta hallinnosta, joka vaati tiukempaa pankkialan sääntelyä”, FED:n virkailijan sanoi maanantaina. AFP/LEHTIKUVA/REBECCA NOBLE

Uudella ja edellisellä finanssikriisillä on monia eroja

Asiantuntijoiden mukaan edellisen finanssikriisin opit voivat pelastaa rahoitusjärjestelmän suuremmalta kriisiltä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Silicon Valley Bank aloitti finanssimarkkinoilla parisen viikkoa sitten myräkän, jollaista ei ole nähty sitten vuoden 2008 finanssikriisin. Seuraavana rytisi Euroopassa, kun sveitsiläinen Credit Suisse ajautui vaikeuksiin. Nyt käynnissä oleva rahoitusjärjestelmän myräkkä halutaan yhdistää mielellään vuoden 2008 finanssikriisiin.

Asiantuntijoiden mukaan kriisit eivät ole kuitenkaan veljiä keskenään.

– Rinnastuksia halutaan tehdä, ja sanoa, että historia toistaan itseään. Mutta näkisin, että tilanne on aika erilainen, sanoo Suomen pankin johtokunnan jäsen ja Finanssivalvonnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen Verkkouutisille.

Hän nimeää kaksi selkeää eroa, jotka erottavat kriisejä toisistaan. Yhdysvaltojen keskuspankki FED ja Sveitsin keskuspankki toimivat nopeasti, kun näytti, että niille tärkeät pankit ovat uhattuina.

– Näkisin, että viranomaisten valmius tarttua toimenpiteisiin on ihan eri luokkaa kuin vuonna 2008. Toinen asia on, että pankkien sääntely on kehittynyt merkittävästi. Pankeilta edellytetään enemmän pääomia riskien kattamiseen ja maksuvalmiuteen liittyvät vaatimukset ovat lisääntyneet, Nykänen sanoo.

Saman näkemyksen jakaa Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen.

– Olemme ratkaisevasti paremmin valmistautuneita sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Pankkien vakavaraisuudet ovat likimain tuplat verrattuna vuoden 2008 finanssikriisiin, Puttonen sanoo Verkkouutisille.

Nykänen ja Puttonen näkevät, että finanssikriisistä saatiin paljon oppia, joka auttaa nyt estämään uuden kriisin syntymistä. Puttonen mainitsee yhtenä innovaationa finanssikriisistä Global systemically important banks-listan. Listalla olevilta pankeilta vaaditaan enemmän vakavaraisuutta kuin muilta pankeilta. Marja Nykänen näkee, että EKP:n johdolla vuonna 2014 aloitettu euroalueen yhteinen pankkien valvonta on oppia, joka on saatu edellisestä finanssikriisistä.

– Globaali finanssikriisi opetti myös sen, että ei riitä, että yksittäisillä pankeilla on pääomia. Silloin alettiin kehittämään makrovakauspolitiikkaa. Kehitettiin sääntelyä, jossa pankeilta vaadittiin pääomia ei pelkästään pankkikohtaisten riskien kattamiseen, vaan järjestelmän aiheuttamaan riskiin, Nykänen sanoo.

– Eurooppalaisia pankkeja on stressitestattu ja taseita läpivalaistu EKP:n toimesta. Tällä hetkellä on paljon parempi näkymä siihen, mitä pankit ovat ja mitkä niiden taseet ovat. Olemme siinä mielessä ratkaisevasti paremmassa asemassa, Puttonen toteaa.

– Mutta on hyvä muistaa, että monen vuoden nollakorkovuoden jälkeen EKP on lähtenyt nostamaan korkoja, ja se näkyy taloudessa. Asuntovelallisten, yritysten ja valtioiden korkokustannukset ovat vuodessa moninkertaistuneet. Tämä näkyy reaalitaloudessa ja pankeissa, mutta se on eri asia kuin systeeminen pankkikriisi, joka oli vuonna 2008.

Suurimmat kuohut jäävät Atlantin taakse?

Puttonen ei lähde arvailemaan sillä, että näemmekö vielä muita konkursseja ennen kuin kriisi on selätetty. Mahdotonta se ei hänen mukaansa ole.

Nykänen ja Puttonen muistuttavat, että pankkitoiminta perustuu ihmisten ja pankin väliseen luottamukseen. Se tekee tilanteen ennustamisesta vaikeaa.

– Kaksi viikkoa sitten Suomessa ei kukaan ollut kuullutkaan pankista nimeltä Silicon Valley Bank. Sen ongelmien tultua julkisuuteen keskustelupalstoilla alettiin puhua siitä, että onko 2008 finanssikriisi tullut takaisin. Huoli leviää globaalisti, Puttonen sanoo.

Puttonen muistuttaa, että tilanne on kaikille uusi. Samanlaisessa tilanteessa ei ole ennen oltu.

– Jos kriisitietoisuus leviää, niin hyväkin pankki voi joutua ongelmiin. Jos ihmiset alkavat huolestumaan omien talletuksiensa puolesta, se voi johtaa likviditeettiongelmiin.

Nykänen muistuttaa, että Suomessa ei ole suurta syytä huoleen. Yhdysvalloissa sääntelyä on osin purettu.

– (Donald) Trumpin hallinnon aikaan Yhdysvalloissa kevennettiin pankkisääntelyä alueellisilta toimijoilta. Ajatuksena oli se, että suuriakaan alueellisia pankkeja, ei katsottu rahoitusjärjestelmän vakauden kannalta merkittävinä toimijoina. Voi pohtia, että jos sääntelyä ja valvontaa ei olisi lähdetty purkamaan, niin olisiko SVB jäänyt kiinni stressitestissä aiemmin, Nykänen sanoo.

Puttonen ja Nykänen muistuttavat, että rahoitustoiminta perustuu luottamukseen.

– Niin kauan kuin markkinoilla on hermostuneisuutta niin kauan heiluntaa voi olla näkyvissä. Silloin on tärkeää, että pankit pitäisivät itsensä niin hyvässä kunnossa, että niillä olisi sekä riskin- että kriisinsietokykyä odottamattomia tilanteita varten.

Nykänen uskoo, että suomalaisilla ja eurooppalaisilla pankeilla ei yleisesti ottaen ole hätää.

– Tämä on luottamusbisnes. Epävarmuus rahoitusmarkkinoilla voi heijastua myös eurooppalaisiin ja pohjoismaisiin pankkeihin. Suomalaisista ja laajemminkin euroalueen pankeista voi kuitenkin sanoa, että ne ovat vakavaraisia ja pystyvät selviämään likviditeetti- ja maksutarpeistaan.

Loppuvatko koronnostot?

Edellisen finanssikriisin yhtenä seurauksena oli se, että saimme nauttia pitkään epätavallisen alhaisista koroista. Marja Nykänen ja Vesa Puttonen muistuttavat molemmat, että kyse oli hyvin poikkeuksellisesta ajanjaksosta.

Alun pitäen EKP:n koronnostojen piti jatkua tämän vuoden loppuun asti. Pankkikriisin seurauksena on kuitenkin arvuuteltu, että päättyvätkö euroalueen koronnostot tähän. Vesa Puttonen ei usko siihen.

– Silloin EKP toimisi omaa mandaattiaan vastaan, ja se on euroalueen inflaation hillitseminen, hän sanoo.

Tätä tukee EKP:n jäsenen, Saksan Bundesbankin pääjohtajan Joachim Nagelin viimeviikkoinen ulostulo, jossa hän muistutti EKP:n mandaatista pitää euroalueen inflaatio kahdessa prosentissa. Suomessa asiasta uutisoi Kauppalehti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)