USU: Venäjän hyökkäys aiheutti hakupiikin siviilipalvelukseen

Viime maaliskuu oli selvästi poikkeava kuukausi.
Siviilipalveluskeskus. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN
Siviilipalveluskeskus. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN

Tänä vuonna entistä useampi nuori on hakenut siviilipalvelukseen. Siviilipalvelusvelvolliseksi hyväksyttyjä oli marraskuun alussa liki 1 900, kun heitä vuosi sitten oli samaan aikaan hieman vajaat 1 600 ja kaksi vuotta sitten noin 1 700.

Kuluvan vuoden loppuun mennessä siviilipalvelusvelvollisten määrä kasvaa yli 2 300:aan, arvioi Siviilipalvelusjohtaja Mikko Reijonen.

Se on reilut kymmenen prosenttia enemmän kuin kahtena aiempana vuonna.

– Selvästi poikkeava kuukausi oli viime maaliskuu, jolloin siviilipalvelukseen haki 255 nuorta. Yleensä maaliskuun määrä on jäänyt alle 200:n, Siviilipalveluskeskusta johtava Reijonen sanoo Uutissuomalaiselle.

Pääsyy kasvuun lienee Venäjän hyökkäys Ukrainaan, joka tapahtui helmikuun lopulla.

Jarmo Lindbergin mukaan Israel-yhteyksien katkaisu voisi vaarantaa Suomen torjuntakyvyn.
Puolustusvoimat on tehnyt pitkään menestyksellistä yhteistyötä Yhdysvaltojen ilma- ja merivoimien kanssa.
Henri Vanhasen mukaan puolustuksen tuoma pelote ei saa unohtua keskustelussa.
Mainos