USU: Varusmiesten yhteismajoituksen kokeilu vakinaistetaan

Pääesikunnan mukaan kokeilu on vastannut sille asetettuja tavoitteita.
Uudet alokkaat pedeissään. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN
Uudet alokkaat pedeissään. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Puolustusministeriössä valmistellaan asetusta, jolla miesten ja naisten yhteismajoituksesta tulee pysyvä käytäntö, kertoo Uutissuomalainen. Tavoitteena on, että asetus tulee voimaan ensi vuoden alussa.

– Kokeilu on vastannut sille asetettuja tavoitteita, sosiaalipäällikkö Hannu Maijanen Pääesikunnasta kertoo Uutissuomalaiselle.

Miesten ja naisten yhteistupakokeilu alkoi keväällä 2020. Vakinaistamisen taustalla on se, että suurin osa varusmiehistä on suhtautunut yhteistupiin myönteisesti. Myös henkilökunta on kokenut yhteismajoituksen positiivisena.

– Yhteismajoitus on parantanut palveluksen sujuvuutta, tiedonkulkua sekä tehostanut tilojen käyttöä. Yhteismajoituksen on lisäksi koettu edistävän varusmiesten tasa-arvoista kohtelua, Maijanen sanoo.

Yhteismajoitukseen osallistuminen on vapaaehtoista ja edellyttää kaikkien samassa yhteistuvassa majoittuvien kirjallista suostumusta. Maijasen mukaan yhteismajoitukseen on suostunut 70–90 prosenttia varusmiehistä. Käytäntö säilyy jatkossakin vapaaehtoisena.

Yhteismajoitus koskee ainoastaan majoittumista. Sosiaalitilat ovat miehille ja naisille erilliset.

Puolustusmenojen riittämättömyys ja huoli turvallisuustilanteesta saivat ministerin jättämään tehtävänsä.
Pohjoismaiden yhteisestä taisteluasusta on löytynyt vakava vika, joka on pysäyttänyt varusteen käytön Norjassa.
Kokoomuksen puolustusvaliokunnan jäsenet vaativat nollatoleranssia naisiin kohdistuvalle häirinnälle Puolustusvoimissa.
Mainos