Uutissuomalaisen mukaan udistus tulee voimaan näillä näkymin vasta vuonna 2025, kun alun perin tavoite oli kuluvan vuoden alussa.
Viivästys johtuu videotallennuksen edellyttämän tietojärjestelmän hankinnasta, joka kestää arvioitua kauemmin.
Lainmuutokset, jotka mahdollistavat todistelun vastaanottamisen muutoksenhaussa videotallenteelta, on jo hyväksytty.
Lain voimaantulo kuitenkin edellyttää, että järjestelmä on valmis ja asennettu kaikkiin käräjäoikeuksiin. Järjestelmän asennus kaikkiin käräjäoikeuksien istuntosaleihin kestää noin 1,5 vuotta.
Hallitusohjelmaan kuuluva uudistus tarkoittaa sitä, että käräjäoikeudessa annettu suullinen todistelu otetaan jatkossa hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa vastaan käräjäoikeudessa tehdyltä videotallenteelta.
Suullisen todistelun videoimisen on myös arvioitu vähentävän asianosaisille ja todistajille muutoksenhausta aiheutuvia kustannuksia ja muuta haittaa. Uudistuksen ansiosta esimerkiksi rikosasioissa asianomistajien ja todistajien ei tarvitsisi yleensä kohdata syytettyä toistamiseen.





