Lääketieteen opiskelija kuuntelee virologian luentoa virusten rakenteesta ja lisääntymisestä tietokoneellaan kotona Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

USU: Opintopiste avoimessa korkeakoulussa voi maksaa pian 45 euroa

Korotus tulee voimaan viimeistään keväällä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Petteri Orpon (kok.) hallitus aikoo kolminkertaistaa avointen korkeakouluopintojen enimmäismaksut, kertoo Uutissuomalainen.

Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multalan (kok.) mukaan jatkossa enimmäismaksu yhtä opintopistettä kohti on 45 euroa. Nykyisin korkeakoulut saavat periä avoimessa korkeakoulussa järjestettävistä opinnoista korkeintaan 15 euroa opintopistettä kohti.

– Enimmäismaksujen korotus tulee voimaan viimeistään keväällä, Multala kertoo USU:lle.

Jatkossa esimerkiksi viiden opintopisteen kurssi avoimessa yliopistossa voi maksaa nykyisen 75 euron sijasta enintään 225 euroa.

Multala perustelee muutosta sillä, että hallitus vahvistaa avoimen korkeakouluopetuksen roolia aikuisten täydennyskoulutusväylänä.

– On tärkeää, että avoimen tarjontaa voidaan jatkossa monipuolistaa ja että avoimessa voi opiskella myös kustannuksiltaan kalliimpia aloja. Enimmäismaksujen korottaminen mahdollistaa tämän.

Kyseessä on myös säästötoimi. Yliopistojen rahoitusta vähennetään avoimen korkeakoulun enimmäismaksujen korottamisen perusteella ensi vuonna 0,9 miljoonaa ja ammattikorkeakoulujen rahoitusta 1,1 miljoonaa euroa. Vuonna 2025 avoimen korkeakoulutoiminnan rahoitusta aiotaan vähentää viidellä miljoonalla ja vuonna 2028 jo 15 miljoonalla eurolla.

Avoimen yliopiston foorumin puheenjohtaja, Taideyliopiston erikoissuunnittelija Mari Karjalainen sanoo, että avoimille yliopistoille enimmäismaksujen kolminkertaistaminen tuli yllätyksenä.

– Näin roima korotus herättää huolen opiskelijoiden kyvystä maksaa merkittävästi nykyistä suurempia maksuja. Valtaosa avoimen korkeakoulun opiskelijoista maksaa opinnot omasta pussistaan. Osalla on varaa maksaa selvästi nykyistä suuremmat maksut, osalla ei, Karjalainen arvioi USU:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)