Laura Meriluoto on vasemmistoliiton puoluevaltuutettujen suosikki puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi.
Uutissuomalaisen kyselyyn vastanneista puoluevaltuutetuista 56 prosenttia pitää Meriluotoa parhaana ehdokkaana puheenjohtajaksi. Kansanedustaja Minja Koskelaa kannattaa 33 prosenttia ja Vantaan ja Keravan aluevaltuutettu Gashaw Bibania 11 prosenttia valtuutetuista.
Vasemmistoliiton puoluevaltuusto valitsee puolueen uuden puheenjohtajan kokouksessaan 19. lokakuuta. Uudesta puheenjohtajasta järjestetään myös neuvoa-antava jäsenäänestys.
Useat Meriluotoa kannattavat valtuutetut perustelevat valintaansa aluepolitiikalla. Meriluoto on kuopiolainen.
– Hänellä on kokemusta politiikasta, hän on empaattinen ja hän ottaa huomioon aluepolitiikan, koska tulee Helsingin ulkopuolelta, valtuuston yleisjäsen Tuomas Suihkonen perustelee.
Toinen Meriluotoa kannattava valtuutettu arvioi Minja Koskelan olevan pätevin tehtävään mutta vaikutelmaltaan vaikeasti lähestyttävä ja teoreettinen.
– Koskela ei nähdäkseni puhuttele koko jäsenistöä tai kansalaisia laajasti, hän pohtii.
Koskelan kannattajat perustelevat näkemystään pääosin ehdokkaan viestintätaidoilla ja osaamisella.
– Koskela osaa sanallistaa selkeästi, missä sinimusta oikeistohallitus menee metsään ja mikä on vasemmistolainen vaihtoehto velkapopulismille ja rikkaiden suosimiselle sekä luonnon ja työntekijöiden riistolle, Helsinkiä edustava Eliel Kilpelä perustelee.
Toinen Koskelaa kannattava valtuutettu kuvailee Koskelaa ehdokkaista kyvykkäimmäksi ja ”mediaosaamiseltaan tehokkaimmaksi”.
Uutissuomalaisen kyselyn tulos on suuntaa-antava. Verkkokyselyyn vastasi 30 puoluevaltuuston 55 jäsenestä eli vastausprosentti oli 55. Kyselyyn sai vastata nimellä tai nimettömästi.