SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on puoluejohtajista edelleen niukasti suosituin seuraavan hallituksen pääministeriksi, selviää Uutissuomalaisen USU-gallupista.
Gallupin mukaan 15 prosenttia suomalaisista pitää Lindtmania sopivimpana seuraavan hallituksen vetäjäksi.
Lindtmanin suosio on kuitenkin selvästi pudonnut puolessa vuodessa. Tammikuussa tehdyssä kyselyssä 21 prosenttia piti häntä sopivimpana seuraavaksi pääministeriksi.
Politiikan tutkija Jenni Karimäki Itä-Suomen yliopistosta toteaa, että Lindtman ei ole ollut kovin paljoa esillä mediassa kesän aikana.
– Esimerkiksi Garden Helsinki -kohussa hän ei ole ottanut merkittävästi roolia, Karimäki sanoo.
Valtio-opin professori Mika Ojakangas Jyväskylän yliopistosta arvioi, että Lindtmanin talouslinja on enemmän oikealla verrattuna SDP:n aiempiin puheenjohtajiin.
– SDP:n vasen laita ja vasemmistoliiton kannattajat saattavat siirtyä tästä syystä vasemmistoliiton puheenjohtajan Minja Koskelan taakse.
Seuraavaksi suosituin tulevaksi pääministeriksi on kansalaisten mielestä Koskela, jonka kannatus on noussut USU-gallupissa puolessa vuodessa neljä prosenttiyksikköä 12 prosenttiin.
Karimäen mukaan Koskela on onnistunut jatkamaan edellisen puheenjohtajan, europarlamentaarikko Li Anderssonin jalanjäljissä.
Antti Lindtman on suosituin sekä miesten että naisten keskuudessa saaden 16 ja 14 prosentin kannatuksen. Kakkossijalle naiset valitsevat Koskelan 13 prosentin kannatuksella, miehet taas kokoomuksen puheenjohtajan, pääministeri Petteri Orpon 15 prosentin kannatuksella.
Vastaajan ikä on merkittävin tekijä kannatuksen jakautumisessa. 18–29-vuotiaista 22 prosenttia kannattaa Koskelaa ja 17 prosenttia vihreiden puheenjohtaja Sofia Virtaa. Iäkkäimmässä, yli 70-vuotiaassa väestössä he eivät saa juurikaan kannatusta.
Huomionarvoista on, että 30 prosenttia vastaajista ei osaa sanoa, kuka olisi suosikki seuraavaksi pääministeriksi.
Iro Researchin toteuttamaan kyselyyn vastasi 1 000 suomalaista 30.6.–27.7.2026. Kokonaistuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.