Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth on määrännyt satoja kenraaleita ja amiraaleja kokoontumaan Virginian osavaltioon kiireelliseen tapaamiseen.
Edes ylimmälle sotilasjohdolle ei ole kerrottu syytä poikkeukselliseen kokoontumiseen. Washington Post -lehti pohjaa tietonsa yli kymmeneen asiasta perillä olevaan lähteeseen. Upseerien on määrä saapua merijalkaväen tukikohtaan Quanticossa ensi tiistaina.
Puolustusministeri Pentagonin tiedottaja toteaa Hegsethin pitävän puheenvuoron ylimmälle sotajohdolle ensi viikon alussa. Presidentti Donald Trump sanoi aiemmin saapuvansa paikalle, jos Pete Hegseth tätä pyytää.
Yhdysvaltain asevoimilla on noin 800 kenraalia ja amiraalia, joista monet on sijoitettu tukikohtiin ympäri maailmaa. Ministerin määräys koskee kaikkia vähintään prikaatikenraalin arvioisia upseereita.
Sotilasjohdon kokoamisen kerralla yhteen paikkaan on varoitettu luovan turvallisuusriskejä sekä paikan päällä että ulkomailla, jos tapaamisen aikana ilmaantuu yllättäviä konfliktitilanteita.
Puolustusministeriö Pentagon käyttää yleensä turvattuja videoyhteyksiä sotilasjohdon ja Valkoisen talon sekä Pentagonin väliseen viestintään. Eräs lähde sanoo WP:lle pitävänsä järjettömänä, että kaikki upseerit kootaan fyysisesti samaan paikkaan ilman etukäteen ilmoitettua syytä.
– Otammeko siis jokaisen kenraalin ja amiraalin pois Tyynenmeren alueelta juuri nyt? Tämä on hyvin outoa, eräs hallintolähde sanoo.
Europarlamentaarikko Mika Aaltola (kok./EPP) pohtii, voisiko Pete Hegseth tehdä tilaisuudessa joukon näyttäviä erottamisia.
– Puhdistus on todennäköisin vaihtoehto. Potkut niille, jotka eivät sovi Amerikka ensin -poliittiseen teologiaan, Aaltola kirjoittaa X:ssä.






