Yhdysvaltain senaattorit varoittavat, että Venäjän presidentti Vladimir Putin rakentaa tarkoituksellisesti kuvaa Venäjän vahvuudesta ja Ukrainan heikkoudesta – vaikka todellisuus taistelukentällä ja taloudessa kertoo muuta.
New Hampshiresta kotoisin oleva demokraatti Jeanne Shaheen ja Kentuckysta kotoisin oleva republikaani Mitch McConnell nostivat asian esiin mielipidekirjoituksessaan Washington Postissa.
Senaattorien mukaan Putinin keskeinen tavoite ei ole nopea sotilaallinen voitto vaan lännen hämääminen ja uuvuttaminen. Putin toivoo, että Yhdysvallat ja sen liittolaiset alkavat itse uskoa, ettei Ukraina voi menestyä ja heikentävät tukeaan.
Kirjoituksessa muistutetaan, että sodan alkuvaiheessa vuonna 2022 monet arvioivat Kiovan kaatuvan viikoissa.
– Lähes neljän vuoden taistelujen jälkeen Venäjä on menettänyt noin kolmanneksen strategisista pommikoneistaan, ja se menettää yhä kalustoa huomattavasti Ukrainaa suuremmalla vauhdilla. Venäjä on se osapuoli, joka on kärsinyt yli miljoona kaatunutta ja haavoittunutta omien, itse aiheuttamiensa kuluttavien taistelujen seurauksena, senaattorit kirjoittavat.
Senaattorien mukaan tämä osoittaa, että Venäjän sotilaallinen suorituskyky on ollut huomattavasti heikompi kuin Kreml antaa ymmärtää. Samalla maan energiatuotot ovat laskeneet, yrityksiä ajautuu konkurssiin ja valtio joutuu turvautumaan kultavarantoihin sodan rahoittamiseksi.
Senaattorien mukaan Putin ei pitkitytä sotaa vahvuudesta vaan pakosta: ratkaisevaa voittoa ei ole näköpiirissä.
– Hän toivoo, että hidas, kuluttava sota jakaa lännen, artikkelissa todetaan.
Artikkelin ydinviesti on, että Ukrainan tukeminen on ainoa realistinen tie kestävään rauhaan.
– Putin haluaa enemmän kuin Donbasin – hän kiistää Ukrainan suvereniteetin kokonaan. Ja hänen kunnianhimonsa ulottuvat Baltian maihin ja muihin valtioihin, jotka olivat aikoinaan Neuvostoliiton vallan alla.
Senaattorien mukaan Putinin bluffi perustuu siihen, että länsi alkaa epäillä omaa päättäväisyyttään. He painottavat, että tosiasiat puhuvat toista kieltä: Ukraina ei ole häviämässä, Venäjä ei ole voittamassa. Ratkaisevaa on, jatkaako länsi Ukrainan tukemista riittävän vahvasti ja johdonmukaisesti.





