Yhdysvaltain ilmavoimat on paljastanut B-2 Spirit -häivepommittajan kykenevän laukaisemaan pitkän kantaman AGM-158C LRASM -meritorjuntaohjuksia, kertoo yhdysvaltalainen verkkojulkaisu The War Zone.
Ohjus on varustettu häiveominaisuuksilla, joten sen havainnointi on normaalia ohjusta vaikeampaa.
Tieto tuli julki Tyynellämerellä järjestetyssä harjoituksessa, jossa B-2 laukaisi LRASM-ohjuksen käytöstä poistettua Yhdysvaltain laivaston alusta vastaan.
Kyvyn olemassaolosta ei ole aiemmin kerrottu julkisuudessa. Sen arvioidaan vahvistavan merkittävästi Yhdysvaltain kykyä uhata vastustajan pinta-aluksia erityisesti Tyynellämerellä.
Yhdysvaltain ilmavoimat kertoi B-2-häivepommittajien osuudesta harjoituksessa vasta jälkikäteen.
– B-2 Spiritin käyttämä LRASM osoittaa parantunutta kykyä saavuttaa strategisia tavoitteita mahdollisten uhkien kantaman sisällä, Tyynenmeren ilmavoimat totesi tiedotteessaan.
Ohjuksen integroinnista häivepommittajaan ei ole kerrottu julkisuuteen yksityiskohtia. Ohjuksen tarkkaa kantamaa ei ole julkistettu. Nykyisten versioiden kantaman on arvioitu olevan noin 320–480 kilometriä. Kehitteillä oleva uusi versio voi lähteiden mukaan yltää huomattavasti pidemmälle.
Yhdysvaltain ilmavoimien mukaan harjoitus osoitti, että Yhdysvalloilla on kyky vastata muuttuviin uhkiin maailman merialueilla.
– Asettamalla merelliset iskutehtävät etusijalle voimme säilyttää ratkaisevan edun vastustajiin nähden, suojata kansallisia etujamme ja varmistaa vapaan ja avoimen Tyynenmeren, Tyynenmeren ilmavoimien komentaja, kenraali Kevin B. Schneider sanoi.
Yhdysvalloilla on käytössä 19 B-2-häivepommittajaa. The War Zonen mukaan onistuneen ohjusintegroinnin myötä on mahdollista, että myös nyt käytössä olevan häivepommittajan seuraaja B-21 Raider saa kyvyn ampua meritorjuntaohuksia.