Yhdysvaltain maavoimien sotakorkeakoulun Euraasian tutkimuksen apulaisprofessori ja Delphi Global Research Centerin johtaja eversti evp. Robert Hamilton paljasti elokuun alussa PBS-kanavan haastattelussa, että Yhdysvallat ja Ukraina tekevät yhteistyötä Ukrainan S-300-ilmatorjuntajärjestelmien parantamiseksi. Vaihtoehtoja on kaksi: joko päivitetään järjestelmän nykyisiä 5V55- ja 48N6-ohjuksia tai kehitetään suorituskykyisempi ohjus.
Ohjelma on ollut käynnissä jo pitkän aikaa, vaikka se paljastettiin vasta nyt. Alustava operatiivinen kyky parannetulle S-300:lle odotetaan saavutettavan ennen kuluvan vuoden loppua. Ohjusten vuosituotannon odotetaan olevan noin sadasta useisiin satoihin.
Ukrainalla oli Venäjän hyökkäyssodan alussa 25–30 S-300PT/PS-patteria. Jos määrä olisi yhä sama, esimerkiksi 300 ohjuksen tuotanto riittäisi vain 10–12 ohjukseen patteria kohti vuodessa. Ohjelman sotilaallinen arvo onkin siksi kapeampi ja konkreettisempi: palauttaa Ukrainan jäljellä olevat S-300:n laukaisulavetit ja tutkat kestävään käyttöön, osoittaa niiden maaleiksi Venäjän ilmavoimien koneet, risteilyohjukset ja muut niille sopivat kohteet, jolloin Patriot-patterien laukaisuja voidaan vähentää.
Päivitysvaihtoehto tarkoittaisi sellaisten ohjusten käyttöönoton mahdollistamista, joiden polttoaine, elektroniikka, tiivisteet, ohjauksen komponentit tai elinjakso eivät enää täytä operatiivisia vaatimuksia. Toinen vaihtoehto on valmistaa uusi ohjus, joka olisi yhteensopiva S-300:n lavetin ja laukaisunhallinnan arkkitehtuurin kanssa. On selvää, että uusi ohjus on huomattavasti työläämpi mutta myös kestävämpi vaihtoehto, koska vanhat varastot eivät joka tapauksessa riittäisi pitkään.
S-300-patterien säilyttäminen niin suurelta osin kuin mahdollista on taloudellisesti järkevä tavoite – uusitaan vain se osa, jota ei voida täydentää: torjuntaohjus. Sillä, että Yhdysvalloilla on ollut S-300P-järjestelmä Valko-Venäjältä ja S300V-järjestelmä Venäjältä jo 90-luvun puolivälistä alkaen, on varmasti helpottanut kehitysprosessia, kun yhtään järjestelmää ei ole tarvinnut vetää pois rintamalta.
Fire Pointin FP-7 ja FP-9 eivät ole S-300:n ohjuksia, joihin Hamilton viittaa, mutta ne osoittavat, että Ukrainan teollisuudella on kyky valmistaa suuria kiinteää polttoainetta käyttäviä ohjuksia alusta loppuun soveltaen neuvostovalmisteisten ohjusten geometriaa ja ohjauskonsepteja. Ohjelman onnistumisen odotusarvo on siksi korkea.