Yhdysvallat ajaa venäläisen maakaasun toimitusten nopeaa palauttamista Eurooppaan Ukrainan kautta kulkevia kaasuputkia pitkin, kertoo The Wall Street Journal.
Lehden mukaan suunnitelma on osa energiatulitaukoa koskevia neuvotteluja.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin neuvottelijat Jared Kushner ja Steve Witkoff esittelivät ajatusta syyskuussa Moskovassa ja Kiovassa käymiensä neuvottelujen yhteydessä.
Suunnitelman mukaan venäläistä kaasua voitaisiin myydä Eurooppaan yhdysvaltalaisen välikäden kautta.
Yhdysvallat ajattelee, että järjestely kannustaisi Vladimir Putinia hyväksymään energiatulitauon. Ukraina saisi tuloja kaasun kauttakulkumaksuista.
Suunnitelmassa Venäjä kaasukaupasta saamat tulot tallennettaisiin kolmannessa maassa olevalle sulkutilille, jotta rahoja ei voisi käyttää sodankäyntiin.
Euroopan Unioni on päättänyt lopettaa venäläisen maakaasun tuonnin vuoden 2027 aikana. The Wall Street Journalin mukaan eurooppalaiset viranomaiset ovat suhtautuneet suunnitelmaan erittäin kielteisesti.
Lehden mukaan kaasuputkiverkosto olisi mahdollista ottaa uudelleen käyttöön lähes välittömästi. Kaasutoimitukset Ukrainan kautta jatkuivat vielä Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan aikana, mutta ne päättyivät tammikuussa 2025.