Kaartin jääkärirykmentin alokkaita sotilasvalatilaisuudessa Keravalla vuonna 2024. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Upseeriliiton ja MTV:n kysely: Enemmistö upseereista ei muuttaisi sotilasvalaa

Naton vuoksi muutostarpeen näkee noin joka kolmas vastaaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Upseeriliiton ja MTV Uutisten kyselyssä noin joka kolmas vastannut upseeri kannattaa sotilasvalan ja -vakuutuksen muuttamista Naton vuoksi. Sen sijaan 48 prosenttia vastaajista ei muuttaisi sotilasvalaa.

Kyselyssä tiedusteltiin, pitäisikö sotilasvalan ja -vakuutuksen tekstejä muuttaa siten, että niissä ilmaistaan tahto puolustaa isänmaan koskemattomuuden lisäksi myös muiden Nato-maiden koskemattomuutta.

Vastanneista upseereista 35 prosenttia kannattaa muutosta ja vastustajia on liki puolet. Kantansa kertoi yhteensä 1341 Upseeriliiton jäsentä.

Vastustajat perustelevat muun muassa, että valassa puhutaan tehtävän suorittamisesta jo nyt ja perustellaan, että liittolaisten puolustaminen on myös Suomen puolustamista. Osa katsoo, että muutokset eivät ole tarpeen niin kauan kuin varusmiehiä tai reserviläisiä ei pakoteta osallistumaan Naton tehtäviin.

Sotilasvalan kaava on peräisin vuodelta 1918 ja siihen on tehty vain pieniä muutoksia käytetyn suomen kielen osalta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)