Unkari pystyy lopettamaan venäläisen kaasun tuonnin kokonaan lokakuuhun 2027 mennessä, arvioi maan uuden hallituksen energiaministeri Istvan Kapitany. Hänen mukaansa Unkarilla on riittävästi putkiyhteyksiä kaasun hankkimiseksi muista lähteistä kilpailukykyiseen hintaan.
– Jos tilanne kehittyy niin kuin nyt näyttää, Unkarin kaasutoimitukset voidaan turvata ja tullaan turvaamaan muista lähteistä, Kapitany sanoi kotimaisen Telexin haastattelussa.
EU on päättänyt luopua asteittain venäläisestä kaasusta. Viimeinen vaihe päättyy vuoden kuluttua, jolloin myös pitkäaikaisiin sopimuksiin perustuvan venäläisen LNG:n sekä jäljellä olevien putkikaasutoimitusten on määrä loppua.
Unkari ja Slovakia ovat tällä hetkellä ainoat EU-maat, jotka vastaanottavat edelleen venäläistä kaasua putkia pitkin. Molemmat ostavat myös venäläistä öljyä. Kapitanyn mukaan Unkari neuvottelee parhaillaan öljyhankintojen monipuolistamisesta.
Aiemmin pääministeri Viktor Orbanin hallitus on perustellut Venäjä-riippuvuutta sillä, ettei Gazpromin kaasulle ole ollut teknisesti tai taloudellisesti riittäviä vaihtoehtoja. Uusi hallitus arvioi nyt myös näitä perusteluja uudelleen.
Samalla Unkari tarkastelee uudelleen Rosatomin kanssa toteutettavaa Paks II -ydinvoimahanketta. Orbanin hallitus myönsi vuonna 2014 Rosatomille sopimuksen kahden uuden reaktorin rakentamisesta ilman kansainvälistä tarjouskilpailua. Venäjä lupasi hankkeeseen valtionrahoitusta enintään 10 miljardia euroa.
Paks II on kuitenkin viivästynyt huomattavasti, ja Unkari on käyttänyt hankkeeseen noin 2,8 miljardia euroa omia varojaan. Pääministeri Peter Magyar on arvostellut hankkeen etenemistä ja sanonut, ettei Rosatom hänen mukaansa noudata sopimusehtoja.
Kapitanyn mukaan Paks II:n tulevaisuudesta päätetään vuoden loppuun mennessä puolueettoman arvioinnin perusteella. Samalla Unkari selvittää mahdollisuutta jatkaa nykyisten neljän Paksin reaktorin käyttöikää 20 vuodella. Niiden nykyinen käyttöaika päättyy vuonna 2032.