Ukrainassa vapaaehtoisia taistelijoita 55 maasta

Legioonan tiedottajan mukaan joukossa on "paljon myös suomalaista".
Ukrainalaisia joukkoja. LEHTIKUVA/AFP Aris Messinis
Ukrainalaisia joukkoja. LEHTIKUVA/AFP Aris Messinis

Ukrainan armeijan kansainväliseen legioonaan on liittynyt vapaaehtoisia 55 maasta kaikilta mantereilta, kertoo legioonan tiedottaja Damien Magrou Ukrinformin mukaan. Legioona perustettiin Venäjän hyökkäyksen jälkeen.

– Meillä on edustajia 55 maasta kaikilta mantereilta, jopa Brasiliasta, Etelä-Koreasta ja Australiasta, hän sanoi.

Magroun mukaan suurin osa legioonan taistelijoista on Yhdysvalloista ja Isosta-Britanniasta. Heidän jälkeensä suurin määrä on Puolasta ja Kanadasta.

– Paikalla on myös paljon väkeä Baltiasta ja Pohjoismaista, myös paljon suomalaisia, Magrou sanoi.

Magrou ei kuitenkaan kerro ulkomaisten vapaaehtoisten kokonaismäärää.

Epäonnistunut hyökkäys kertoo ennen kaikkea siitä, kuinka suuren eskalaatioriskin Moskova on valmis hyväksymään, Henri Vanhanen varoittaa näkökulmassaan.
Asiantuntijan mukaan Moskova voi rangaista länsimaita, mutta täysimittaiseen sotaan sillä ei ole varaa.
Mainos