Ukrainan puolella taistellut brittiläinen vapaaehtoinen Macer Gifford sanoo venäläissotilaiden julmuuden pakottaneen hänen yksikkönsä omaksumaan tiukan säännön ”ketään ei saa koskaan ottaa elävältä vangiksi”.
Venäjän joukot ovat ”uskomattoman vaarallisia, usein fanaattisia tai epätoivoisia ihmisiä, jotka kiduttaisivat ja tappaisivat sinut, jos saisivat sinut kiinni”, Gifford kertoi Business Insiderille Euromaidanpressin mukaan.
Vuoden 2024 loppuun mennessä 184 ukrainalaista sotavankia, mukaan lukien 169 sotilashenkilöä ja 15 siviiliä, oli kuollut Venäjän vankeudessa. Monet muut ovat edelleen pidätettyinä, koska Moskova kieltäytyy vaihtamasta heitä ja on jopa avannut sotavankien ”mustan pörssin”.
Samaan aikaan arviolta noin 70 000 ukrainalaista on virallisesti listattu kadonneiksi erityisolosuhteissa, mukaan lukien 2 470 lasta.
Gifford osallistui Hersonin ja Lymanin taisteluihin, ja taisteli aiemmin Syyriassa. Vaikka YK:n mukaan Ukrainan joukkojen on raportoitu kohtelevan joitakin venäläisvankeja huonosti, tällainen kaltoinkohtelu yleensä loppuu, kun vangit siirretään virallisiin pidätyskeskuksiin. Samaa ei voida sanoa Venäjän puolelta.
Kansainväliset tutkimukset ovat paljastaneet järjestelmällistä kidutusta: pahoinpitelyä, sähköiskuja, seksuaalista väkivaltaa, jatkuvaa valvottamista ja valeteloituksia. Jotkut vangit eivät ole selvinneet hengissä.
– Venäjä on uponnut kaikkiin kuviteltavissa oleviin turmelusten syvyyksiin, Gifford korosti.
Hän kertoo olleensa ”aidosti järkyttynyt” siitä, mitä hän näki Ukrainan taisteluissa.
Giffordin näkemyksen mukaan monet Venäjän joukkojen käyttämistä raaoista menetelmistä johtuvat heidän kokemuksistaan Syyrian sodassa, jossa he taistelivat Bashar al-Assadin hallinnon rinnalla vuodesta 2015 lähtien. Hän uskoo, että Venäjä omaksui ISIS-taktiikoita, jota vastaan Gifford taisteli Syyriassa.
– Luulin, että ns. Islamilainen valtio oli marginaaliryhmä, että se oli ainutlaatuinen, hän sanoo.
Mutta Giffordin näkemyksensä mukaan ”Venäjä on omaksunut monia heidän raaoista käytännöistään. Pääasiassa – luulen – koska ne olivat niin tehokkaita Syyriassa”.