Aikaisemmin Britanniassa kansanedustajana toiminut Jack Lopresti jätti kotimaansa lähteäkseen taistelemaan Ukrainaan, kun hän menetti viime vaaleissa paikkansa maansa parlamentissa. Hän uskoo, että Ukraina tulee jatkamaan taistelua, vaikka Yhdysvallat lakkaisikin tukemasta sitä, kertoo BFBS Forces News.
Loprestin rooli sodassa jakautuu diplomatian, hankintojen ja veteraanien kanssa toimimiseen. Hän ei osallistu päivittäisiin sotilaallisiin operaatioihin, mutta matkustaa paljon ympäri Ukrainaa ja on osallistunut esimerkiksi droonioperaatioihin sekä yölliseen partiointiin, artikkelissa kerrotaan.
– Ukraina ei ole häviämässä. He jatkavat taisteluita vaikka amerikkalaiset kääntäisivät selkänsä, hän toteaa.
Yhdysvalloilta Lopresti toivoisi moraalista rohkeutta kohdata sen mitä Ukrainassa on tapahtunut ja tapahtuu parhaillaan. Tähän mennessä hän kokee Yhdysvaltojen kohdanneen sekä Venäjän että Ukrainan tasapuolisesti.
– Ei näitä kahta voi verrata keskenään. Putin on ilkeä ihminen. Hän on tehnyt kamalia asioita. Hänet pitäisi viedä kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen ja tuomita sotarikoksista, Lopresti kuvailee.
Hän kertoo, ettei usko Ukrainan suostuvan ehtoihin, joilla rauhaa on tähän mennessä pyritty edistämään.
– Jos kysyt ukrainalaiselta sotilaalta onko tämä valmis luopumaan osasta maataan Putinille, vastaus on suora ”ei koskaan”, Lopresti arvioi.
Hän uskoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin haluavan vain kunnian sodan mahdollisimman nopeasta lopettamisesta ehdoilla millä hyvänsä. Tässä Trump ei hänen mukaansa ymmärrä, että ukrainalaiset ovat valmiita taistelemaan vapaan ja suvereenin Ukrainan säilyttämiseksi.
Mikäli Yhdysvallat jättäytyy tukemasta Ukrainaa, täytyy Lopestin mukaan Euroopan ottaa suurempi rooli tilanteessa.
– Eurooppa on antanut Ukrainalle yhteensä enemmän rahaa kuin Yhdysvallat. Euroopalla on myös kapasiteettia taloudellisesti ja teknisellä puolella auttaa ja tilkitä Yhdysvaltain tuen jättämä aukko.
Hän toivoo, että Eurooppa toimisi nopeasti ja tekisi päätöksiä lisäavun suhteen.
– On melko uskomatonta miten nopeasti kalustoa saadaan Ukrainaan päätösten syntymisen jälkee, hän toteaa.





