Ukrainalaiset sotilaat tekivät maan alta hämmästyttävän löydön

Linnoitustöissä ollut sotilas paljasti tuhansia vuosia vanhan arkeologisen löydön.
Yksi ukrainalaissotilaiden löytämistä tuhansia vuosia vanhoista astioista. KUVA: Ukrainan asevoimien 123. aluepuolustusprikaati
Yksi ukrainalaissotilaiden löytämistä tuhansia vuosia vanhoista astioista. KUVA: Ukrainan asevoimien 123. aluepuolustusprikaati

Eteläisessä Ukrainassa linnoitustöissä olleet 123. aluepuolustusprikaatin sotilaat tekivät ainutlaatuisen löydön maan alta, kertoo Ukrainska Pravda.

Kesken linnoitustöiden kaivurinkuljettaja Mykola löysi maasta amforan eli keraamisen kuljetus- ja säilytysastian. Mykola vei amforan historiasta kiinnostuneelle palvelustoverilleen Jevhenille, joka kehotti häntä viemään löydöksen museoon.

Staroflotskin museon työntekijät tunnistivatkin amforan joonialaiseksi. Astia oli tarkoitettu erilaisia rituaaleja varten, ja sitä oli oletettavasti käytetty hautajaisseremonioissa.

Löydösten perusteella tutkijat onnistuivat arvioimaan, että linnoitettava alue oli muinainen hautausmaa, jota käytettiin 500-600 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Sotilaiden esiin kaivama astia oli siis lähes 2500 vuotta vanha.

Alueelta löydettiin jatkotutkimuksissa muun muassa oinokhoe eli keraaminen viinikannu, jollaisia käytettiin symposioissa – muinaisessa kreikkalaismiesten kokoontumisessa, jossa, väiteltiin, syötiin ja juotiin.

Mykolaivin kansallisyliopiston arkeologin mukaan löydetyt rituaaliesineet oli tuotu Kreikasta asti hautajaisia varten.

– Se, että nämä astiat löydettiin ehjinä ja vahingoittumina kertoo siitä, että haudatyt yksilöt kuuluivat yläluokkaan, arkeologi arvelee.

Kaivausten yhteydessä löydettiin myös ihmisluita, jotka toimitettiin tutkijoille. Asiantuntijoiden mukaan löydökset paljastavat uusia tietoja alueen muinaisten asukkaiden historiasta ja kulttuurista.

Muinaiset kreikkalaiset perustivat Etelä-Ukrainaan lukuisia siirtokuntia alkaen 600-luvulta eKr. Siirtokunnat kävivät kauppaa muun muassa skyyttien, goottien ja esislaavien kanssa, ja myöhemmin ne yhdistyivät Bosporoksen kuningaskunnaksi. Tämä taas päätyi sittemmin Rooman valtakunnan alaisuuteen.

Kreikkalaiset katosivat alueelta lähes kokonaan viimeistään mongoolien ja kumaanien valloitussotien myötä 1200-luvalla.

Tunnustus luovutettiin EU-parlamentin Ukraina-valtuuskunnan Kiovan-vierailun yhteydessä.
Vadim Jermolajev jatkoi liiketoimintaansa Krimillä sen jälkeen, kun Venäjä oli vallannut sen. Ukraina asetti häntä vastaan pakotteita vuonna 2023.
Mark Galeottin mukaan Vladimir Putin voi neuvottelujen sijasta valita vaarallisen eskalaation.
Mainos