Kreikan viranomaiset kertoivat viime viikolla Lefkadan lomasaaren läheltä löytyneestä meridroonista. Se oli juuttunut meriluolaan, josta paikalliset kalastajat löysivät sen. Vahvistamattomien tietojen mukaan droonissa oli noin sadan kilon räjähdelasti.
Kreikan puolustusministeri Nikos Dendias sanoi, että drooni laukaistiin lähes varmasti ”ulkomailta”. Ministeri ei nimennyt mitään maata, mutta kaikki vaikuttavat epäilevän Ukrainaa.
Ukraina on kehittänyt erityisen tehokkaiksi osoittautuneita Magura-meridrooneja ja käyttänyt niitä runsaasti Mustallamerellä. Maguran eri versiot on liitetty useisiin Venäjän merivoimien aluksiin tehtyihin iskuihin: niillä upotettiin esimerkiksi 112-metrinen maihinnousualus Tsezar Kunikov talvella 2024.
Uusin kehitys on, että Magurasta on tullut monitoimialusta. Maguran V5 -versiossa on ilmatorjuntaohjuksia, kuten R-73, ja suurempi Magura V7 on tiettävästi varustettu AIM-9 Sidewinder -ohjuksilla. Ukrainan mukaan V7-drooneilla ammuttiin alas jopa kaksi venäläistä Su-30-hävittäjää toukokuussa 2025.
Mutta mitä ihmettä tällainen meridrooni teki suomalaisillekin tutun lomaparatiisin tietyvillä? Vastauksia ei vielä ole.
– Tiedämme, mikä se on, ja tiedämme enemmän tai vähemmän, mitä siinä on, Kreikan puolustusministeri Nikos Dendias sanoi brittilehti The Guardianin mukaan.
Samalla ministeri yritti hälventää pelkoja siitä, ettei Kreikalla olisi sotilaallisia valmiuksia puolustautua tällaisia uusia teknologioita vastaan.
Oppositio on moittinut hallitusta ja puolustusministeriä droonin alkuperäin salailemisesta. Venäjä-myönteinen pienpuolue väitti, että Kreikkaa yritetään lavastaa mukaan sotaan.
Drooni on tutkittavana Kreikan merivoimien tukikohdassa. Yhtenä mahdollisuutena on väläytelty sitä, että meridroonin ohjaajat ovat menettäneet laitteen hallinnan ja se on ajautunut lomasaaren tuntuville.
Välimeri on tärkeä reitti varjolaivastolle, koska monet aluksista kulkevat Mustaltamereltä Bosporinsalmen kautta kohti Suezin kanavaa ja Aasiaa. Lisäksi Välimerellä tehdään paljon niin sanottuja ship-to-ship-siirtoja, joissa öljyä siirretään aluksesta toiseen sen alkuperän häivyttämiseksi.
Maaliskuussa venäläinen LNG-tankkeri Arctic Metagaz joutui vakavaan onnettomuuteen Välimerellä Libyan ja Maltan välisellä alueella. Useiden lähteiden mukaan aluksella tapahtui räjähdyksiä ja sen jälkeen suuri tulipalo. Venäjä on väittänyt alukseen kohdistuneen Ukrainan meridrooneilla tekemä isku, mutta riippumatonta vahvistusta väitteelle ei ole saatu.