Airlogixin valmistama drone Ukrainassa. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Ukraina valmistaa 1,5 miljoonaa dronea vuoden loppuun mennessä

Maan sotilasmenot ovat olleet yli 50 prosenttia bruttokansantuotteesta tänä vuonna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuoden 2024 loppuun mennessä Ukraina suunnittelee valmistavansa 1,5 miljoonaa sotadronea, ja hallitus on myös käynnistänyt kokeellisen hankkeen lennokkioperaattorikoulujen sertifioimiseksi.

– Toinen tuen alue armeijallemme on Ukrainan puolustajien käytössä olevien aseiden ja varusteiden määrän lisääminen. Teemme joka päivä yhteistyötä kumppaneiden kanssa lisätäksemme aseiden tarjontaa ja kehittääksemme omaa sotilaskalustoa, sanoi Ukrainan pääministeri Denys Shmyhal tiistaina Ukrinformin mukaan.

– Vuonna 2023 asetuotanto kasvoi. kolminkertaisesti: joka toinen taisteluvyöhykkeen ammus on ukrainalainen. Valmistamme 1,5 miljoonaa dronea vuoden loppuun mennessä, hän jatkoi.

Shmyhal totesi myös, että hallitus käynnistää myös kokeellisen hankkeen lennokkioperaattorikoulujen sertifioinnista.

– Asetamme näille kouluille selkeät vaatimukset ja yhtenäistämme koulutusprosessia, hän selitti.

Pääministeri muistutti, että turvallisuus ja puolustus olivat vuoden 2024 valtion budjetin painopisteitä. Shmyhalin mukaan kahdeksassa kuukaudessa yli 57 prosenttia valtion budjetista meni puolustukseen.

Shmyhal huomautti, että hallitus on varannut ensi vuonna puolustukseen 26 prosenttia bruttokansantuotteesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)